Yhtiön hallitukselle maksettavista palkkioista määrää varsinainen yhtiökokous. Yhtiön hallitus päättää toimitusjohtajalle maksettavista palkkioista ja toimitusjohtaja puolestaan muun johdon palkkioista. Konserniin kuuluvien tytäryhtiöiden johdon palkkioista päätetään vastaavassa järjestyksessä. Normaalin palkan lisäksi konsernissa on käytössä tulospalkkiot ja optio-ohjelmat.
Hallituksen, toimitusjohtajan ja muun johdon esittelyssä on kerrottu heidän osakejohdannaisiin kannustinjärjestelmiin perustuvat omistuksensa ja oikeutensa.
Hallituksen ja johdon palkkiot ja muut etuisuudet
Optio-ohjelma 2010
Dovre Groupin hallitus hyväksyi 27.5.2010 yhtiön uuden optio-ohjelman 2010 yhtiökokoukselta 18.4.2007 saadun valtuutuksen perusteella. Optio-ohjelmassa tarjotaan osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen Dovre Group –konsernin avainhenkilöille enintään 2 450 000 optio-oikeutta. Ohjelman laimennusvaikutus on vajaa 4 % yhtiön koko osakekannasta. Kukin optio-oikeus oikeuttaa merkitsemään yhden Dovre Group Oyj:n osakkeen.
Perusteena osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poikkeamiselle on tarkoitus kannustaa yhtiön johtoa ja avainhenkilöstöä pitkäjänteiseen työntekoon omistaja-arvon kasvattamiseksi sekä samalla sitouttaa heidät konserniin.
Optio-ohjelma jakautuu kolmeen sarjaan. Optioiden määrät ja osakkeiden merkintäajat sekä merkintähinnat, perustuen Dovre Group Oyj:n osakkeen julkisessa kaupankäynnissä noteerattaviin päivittäisiin päätöskursseihin, osakesarjoittain ovat seuraavat:
- A-sarjan optioita voidaan antaa enintään 900 000 kpl, osakkeiden merkintähinta on vuoden 2010 ensimmäisen kvartaalin keskikurssi ja osakkeiden merkintäaika 1.3.2012 - 28.2.2015
- B-sarjan optioita voidaan antaa enintään 775 000 kpl, osakkeiden merkintähinta on vuoden 2011 ensimmäisen kvartaalin keskikurssi ja osakkeiden merkintäaika 1.3.2013 - 28.2.2016
- C-sarjan optioita voidaan antaa enintään 775 000 kpl, osakkeiden merkintähinta on vuoden 2012 ensimmäisen kvartaalin keskikurssi ja osakkeiden merkintäaika 1.3.2014 - 28.2.2017
Lataa optio-ohjelman 2010 ehdot kokonaisuudessa <tästä> (PDF-tiedosto).
Optio-oikeuksilla 2010A merkittävien osakkeiden merkintähinta ja optiosarjan 2010A markkina-arvo
Dovre Group Oyj:n optio-oikeudella 2010A merkittävän osakkeen merkintähinta on 0,33 euroa/osake (osakkeen päivittäinen keskikurssi NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä 1.1.–31.3.2010).
Optio-oikeuksien 2010A teoreettinen markkina-arvo on 0,09 euroa/optio-oikeus. Kaikkien optio-oikeuksien 2010A teoreettinen markkina-arvo on siten noin 77 tuhatta euroa. Yhden optio-oikeuden teoreettinen markkina-arvo on laskettu optio-oikeuksien hinnoittelussa käytettävällä Black & Scholes -mallilla seuraavin oletuksin: osakkeen kurssi 0,33 euroa, osakkeen merkintähinta 0,33 euroa, riskitön korko 1,4 %, optio-oikeuksien voimassaoloaika 5 vuotta ja volatiliteetti 27 %.
Optio-oikeuksilla 2010B merkittävien osakkeiden merkintähinta ja optiosarjan 2010B markkina-arvo
Dovre Group Oyj:n optio-oikeudella 2010B merkittävän osakkeen merkintähinta on 0,47 euroa/osake (osakkeen päivittäinen keskikurssi NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä 1.1.–31.3.2011).
Optio-oikeuksien 2010B teoreettinen markkina-arvo on 0,17 euroa/optio-oikeus. Optio-oikeuksien 2010B yhteenlaskettu teoreettinen markkina-arvo on siten noin 129 tuhatta euroa. Yhden optio-oikeuden teoreettinen markkina-arvo on laskettu optio-oikeuksien hinnoittelussa käytettävällä Black & Scholes -mallilla seuraavin oletuksin: osakkeen kurssi 0,50 euroa, osakkeen merkintähinta 0,47 euroa, riskitön korko 2,8 %, optio-oikeuksien voimassaoloaika 4,8 vuotta ja volatiliteetti 29 %.
Optio-oikeukislla 2010C merkittävien osakkeiden merkintähinta ja optiosarjan 2010C markkina-arvo
Dovre Group Oyj:n optio-oikeudella 2010C merkittävän osakkeen merkintähinta on 0,38 euroa/osake (osakkeen päivittäinen keskikurssi NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä 1.1.–31.3.2012).
Optio-oikeuksien 2010C teoreettinen markkina-arvo on 0,11 euroa/optio-oikeus. Optio-oikeuksien 2010C yhteenlaskettu teoreettinen markkina-arvo on siten noin 82 tuhatta euroa. Yhden optio-oikeuden teoreettinen markkina-arvo on laskettu optio-oikeuksien hinnoittelussa käytettävällä Black & Scholes -mallilla seuraavin oletuksin: osakkeen kurssi 0,41 euroa, osakkeen merkintähinta 0,38 euroa, riskitön korko 1,5 %, optio-oikeuksien voimassaoloaika 5,0 vuotta, volatiliteetti 30,4 % ja odotettavissa oleva osinkotuotto 2 %. Odotettavissa oleva osinkotuotto perustuu vuoden 2012 osinkotuottoon.