Proha Oyj Pörssitiedote 14.8.2003 klo 9.05
PROHA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2003
- Proha-konsernin liikevaihto katsauskaudella 1.1. - 30.6.2003 oli
40,2 milj. euroa (42,0 milj. euroa 1.1. - 30.6.2002).
- Tulos ennen liikearvon poistoja (EBITA) ja kertaluonteisia kuluja
oli -1,3 (-0,8) milj. euroa. Kertaluonteiset kulut olivat 0,7 milj.
euroa.
- Konsernin likvidien varojen määrä 30.6.2003 oli 8,7 (5,7) milj.
euroa. Lainoja lyhennettiin katsauskaudella 2,3 milj. euroa.
- Liiketoiminnan kehitys USA:ssa ja Suomessa oli odotettua heikompaa.
Muualla liiketoiminta kehittyi odotusten mukaisesti.
- Kolmannen neljänneksen odotetaan olevan tappiollinen (EBITA). Koko
vuoden 2003 liikevaihdon ennakoidaan ylittävän 85 milj. euroa ja
tuloksen (EBITA) odotetaan olevan positiivinen ennen mahdollisia
kertaluontoisia saneerauskuluja.
- Artemis 7 ja Artemis Views 7 tuotejulkistukset ovat toteutuneet
suunnitellusti, ja niiden ennakoidaan vaikuttavan positiivisesti
liikevaihtoon ja tulokseen vuoden viimeisestä neljänneksestä alkaen.
KATSAUSKAUSI LYHYESTI
Liiketoiminta kehittyi epätasaisesti eri puolilla maailmaa.
Liikevaihto pieneni Yhdysvalloissa erityisesti konsulttitoiminnan
vähenemisen johdosta. Myös ohjelmistomyynti kangerteli Irakin-kriisin
aikana merkittävästi, mutta palautui myöhemmin lähes normaalille
tasolle. Talouden suhdanteista johtuva investointien hidastuminen
näkyi myös Suomen liikevaihdossa. Sars-epidemian pelko pysäytti
konsultointitoiminnan väliaikaisesti Singaporessa ja Hong Kongissa.
Euroopassa ja Japanissa liiketoiminnan myönteinen kehitys jatkui.
Julkisen sektorin asiakkaiden merkitys kasvoi.
Katsauskaudella noin 70 % konsernin liikevaihdosta tuli euroalueen
ulkopuolelta. Euron vahvistuminen vuoden 2002 ensimmäiseen
vuosipuoliskoon verrattuna pienentää Prohan euromääräistä
liikevaihtoa. Kannattavuuteen sillä ei ole olennaista vaikutusta.
Strategiansa mukaisesti Proha keskittyy kansainväliseen portfolio- ja
projektijohtamisen ohjelmistoliiketoimintaan. Proha on tytäryhtiönsä
Artemiksen kautta maailmanmarkkinajohtaja yritystason projekti- ja
portfoliojohtamisen ohjelmistoissa ja ratkaisuissa.
Vuoden 2003 ensimmäisellä vuosipuoliskolla konserni myi noin 37.000
(49.000) uutta Artemis-loppukäyttäjälisenssiä. Artemis-lisenssejä on
myyty maailmanlaajuisesti kaikkiaan noin 535.000 kappaletta.
Portfoliojohtamisen ohjelmistojen markkinat avautuivat katsaus-
kaudella myös Saksassa ja Japanissa.
LIIKEVAIHTO JA TULOSKEHITYS
Ensimmäisellä vuosipuoliskolla, erityisesti toisella vuosineljän-
neksellä, sekä konsernin liikevaihto että tulos kehittyivät
epäsuotuisasti. Yhdysvaltojen liikevaihtoa pienensi
konsultointitoiminnan väheneminen yhdessä yleisen taloudellisen
tilanteen epävarmuuden ja Irakin kriisin aiheuttaman investointien
pysähdyksen vuoksi. Suomessa talouden suhdanteet ovat siirtäneet
tietotekniikan investointeja. Yleisestä taloudellisesta tilanteesta
huolimatta liiketoiminta kehittyi suotuisasti muualla Euroopassa ja
Japanissa. Norjassa offshore- ja öljy- ja kaasuteollisuuteen
keskittyvä toiminta jatkoi myönteistä kehitystään. Konsernin
liikevaihto katsauskaudella oli 40,2 (42,0) milj. euroa, mikä oli
-1,8 milj. euroa vähemmän kuin vertailukautena vuonna 2002. Tulos
ennen liikearvonpoistoja (EBITA) oli -2,0 (-0,8) milj. euroa, mikä
sisältää 0,7 milj. euroa kertaluonteisia työsuhteen päättämisestä
aiheutuneita kuluja.
Vertailukauden osavuosikatsauksessa Dovre International AS (Dovre) on
käsitelty osakkuusyhtiönä. Katsauskaudella Dovre on yhdistelty
tytäryhtiönä. Accountor Oy myytiin marraskuussa 2002 ja sisältyy
siten vielä vertailukauden liikevaihtoon. Seuraavassa taulukossa
kauden 1.1. - 30.6.2002 liikevaihto on oikaistu vertailukelpoiseksi
katsauskauden liikevaihdon kanssa (milj. euroa).
Liikevaihto katsauskaudella 2003 40,2
Liikevaihto vertailukaudella *) 42,0
Dovren tytäryhtiöyhdistelyn vaikutus 9,7
Myytyjen toimintojen vaikutus (3,3)
---------------------------------------------------
Pro forma liikevaihto vertailukaudella 48,4
Valuuttakurssien muutoksen vaikutus (4,1)
---------------------------------------------------
Liiketoiminnan volyymia kuvaava
liikevaihto vertailukaudella 44,3
-------------------------------------------------------------
Liiketoiminnan volyymin muutos (4,1)
*) Osavuosikatsauksen 1.1. - 30.6.2002 mukainen
Liikevaihto jakautui tuotetyypeittäin seuraavasti:
Liikevaihto Milj. Osuus liike-
tuotetyypeittäin euroa vaihdosta
Kertaluonteiset lisenssituotot 7,1 17,7 %
Jatkuvat lisenssituotot 8,1 20,2 %
Palvelutuotot 24,9 61,9 %
Muu myynti 0,1 0,2 %
Yhteensä 40,2 100,0 %
Lisenssituotot olivat 15,2 milj. euroa eli 37,9 % liikevaihdosta.
Kertaluonteisten lisenssituottojen osuus oli 7,1 milj. euroa ja
jatkuvat lisenssituotot olivat 8,1 milj. euroa. Liikevaihto painottui
edelleen palveluihin, joiden osuus katsauskaudella oli 24,9 milj.
euroa. Dovren toiminnan lisäksi palvelut muodostuvat pääosin
monistettavien ohjelmistojen konsultointi-, koulutus-, käyttöönotto-
ja tukipalveluista.
Liikevaihdon jakauma maittain (sisältää Dovren).
1-6/2003 1-6/2002
(pro forma)
Iso-Britannia 13 % 9 %
Italia 7 % 6 %
Japani 8 % 7 %
Norja 30 % 22 %
Ranska 9 % 8 %
Saksa 4 % 4 %
Singapore 1 % 2 %
Suomi 10 % 14 %
Yhdysvallat 17 % 28 %
Muut 1 % 0 %
Yhteensä 100 % 100 %
Tulos ennen liikearvon poistoja (EBITA) -2,0 (-0,8) milj. euroa
heikkeni 1,2 milj. euroa vuoden 2002 vastaavaan kauteen verrattuna.
Kertaluonteiset kulut katsauskaudella olivat 0,7 milj. euroa.
Liiketulos (EBIT) oli 3,0 milj. euroa tappiollinen, kun se
vertailukautena oli 1,4 milj. euroa voitollinen. Vuoden 2002
ensimmäisen vuosipuoliskon liiketulosta parantavasti vaikutti
konsernireservin tuloutus 3,3 milj. euroa.
Tulos osaketta kohden oli -0,07 (0,02). Sijoitetun pääoman tuotto
(ROI) oli -18,8 % ja oman pääoman tuotto (ROE) -48,8 %.
RAHOITUS JA INVESTOINNIT
Katsauskauden päättyessä likvidien varojen määrä oli 8,7 (5,7)milj.
euroa, kasvua 3,0 milj. euroa vertailukauteen 2002 nähden. Kassavaroja
lisäsi ydinliiketoimintaan kuulumattomien konserniyritysten myynti ja
vaihtovelkakirjalainan nosto vuoden 2002 viimeisellä puoliskolla.
Katsauskaudella liiketoiminnan rahavirta oli -1,6 milj. euroa
negatiivinen, mikä johtui pääasiassa Artemiksen Yhdysvaltojen
toimintojen tappiollisuudesta. Kassavaroja vähensivät lisäksi lainojen
lyhennykset yhteensä 2,6 milj. euroa. Uusia lainoja nostettiin
0,2 milj. euroa. Katsauskauden jälkeen toteutunut osakeanti lisäsi
kassavaroja 0,9 milj. euroa.
Konsernin maksuvalmius (Quick Ratio) katsauskaudella oli 1,2 (0,9).
Bruttoinvestoinnit olivat katsauskaudella 0,4 milj. euroa.
Taseen loppusumma 30.6.2003 oli 49,1 (51,1) milj. euroa.
Omavaraisuusaste oli 30,3 % ja nettovelkaantumisaste (Gearing) oli
-12,4 %.
Korollista vierasta pääomaa oli katsauskauden lopussa 7,0 (3,8) milj.
euroa ja sen osuus oman ja vieraan pääoman yhteissummasta oli 14,4 %
(7,7 %). Korollisesta vieraasta pääomasta 7,0 milj. euroa
pitkäaikaista oli 5,0 milj. euroa ja lyhytaikaista 2,0 milj. euroa.
TUOTEKEHITYS
Katsauskaudella strategisten tuotteiden tuotekehitysmenot olivat 4,2
(4,7) milj. euroa, eli 10 % (11 %) katsauskauden liikevaihdosta.
Tutkimus- ja tuotekehitysmenot on kirjattu vuosikuluksi niiden
syntymisvuonna. Vuoden 2002 aikana toteutettu tuotekehitystyön
uudelleen organisointi on sekä nopeuttanut tuotekehityssyklejä että
säästänyt kustannuksia. Alueellisesti kehitettiin taktisia tuotteita.
Myös näiden tuotteiden kaikki kehitysmenot on kirjattu vuosikuluksi.
Sekä projekti- että portfoliojohtamisen ratkaisujen kehitys jatkui
intensiivisesti. Uusi tuote Artemis 7 julkistettiin
maailmanlaajuisesti elokuussa. Ohjelmistosta tullaan julkistamaan
toimialakohtaisia versioita loppuvuoden 2003 aikana. Myös alueellisia
projektijohtamisen ratkaisuja kehitettiin. Loppuvuoden aikana kaikkien
ratkaisujen toiminnallisuus laajenee uusien versioiden myötä. Tämän
uskotaan edelleen kasvattavan potentiaalista ostajakuntaa.
HENKILÖSTÖ
Katsauskauden lopussa Proha-konsernissa työskenteli 654 (609) henkeä.
Katsauskauden keskimääräinen henkilöstön määrä 650 (621). Suomessa
työskenteli yhteensä 116 (226) henkilöä ja ulkomailla 538 (383).
Vuoden 2002 vertailukelpoinen henkilöstön määrä oli seuraava:
Kauden Keski-
päättyessä määrin
Henkilöstön määrä vertailukaudella *) 609 621
Dovren tytäryhtiöyhdistelyn vaikutus 155 152
Myytyjen toimintojen vaikutus (114) (109)
------------------------------------------------------------------
Pro forma henkilöstön määrä 650 664
*) Osavuosikatsauksen 1.1. - 30.6.2002 mukainen
Henkilöstökulut olivat 29,6 (23,8) milj. euroa, joka on 74 % (57 %)
liikevaihdosta. Katsauskauden henkilöstökuluihin sisältyi 0,7 milj.
euroa kertaluonteisia työsuhteen päättämisestä aiheutuneita kuluja.
Kauden 1.1. - 30.6.2002 vertailukelpoiset henkilöstökulut ovat
seuraavat (milj. euroa).
Henkilöstökulut vertailukaudella *) 23,8
Dovren tytäryhtiöyhdistelyn vaikutus 8,6
Myytyjen toimintojen vaikutus (2,0)
------------------------------------------------------
Pro forma henkilöstökulut vertailukaudella 30,4
Pro forma liikevaihto vertailukaudella 45,0
% pro forma liikevaihdosta 68 %
*) Osavuosikatsauksen 1.1. - 30.6.2002 mukainen
KANNANOTTO KONSERNIN KÄYTETTÄVISSÄ OLEVIEN VAROJEN RIITTÄVYYDESTÄ
Konsernin likvidien varojen määrä oli 8,7 milj. euroa 30.6.2003,
vuotta aiemmin vastaavana ajankohtana likvidien varojen määrä oli
5,7 milj. euroa. Prohan johdon näkemyksen mukaan konsernin likvidit
varat ovat riittävät konsernin liiketoiminnan harjoittamiseen.
OSAKEPÄÄOMA JA ANTIVALTUUDET
Yhtiöllä on yksi osakesarja. Osakkeiden kirjanpidollinen vasta-arvo on
0,26 euroa/ osake ja jokainen osake oikeuttaa yhteen ääneen. Proha
Oyj:n osakkeet noteerataan Helsingin Pörssissä NM-listalla.
Katsauskauden alussa Proha Oyj:n osakepääoma oli 13.485.490,20 euroa
ja osakkeiden määrä oli 51.867.270 kpl.
Suunnatussa annissa 27.6.2003 Proha Oyj:n osakepääomaa korotettiin
yhteensä 390.000,00 eurolla antamalla 1.500.000 osaketta kolmelle
suomalaiselle sijoitusrahastolle. Osakepääoman korotus merkittiin
kaupparekisteriin 3.7.2003.
Proha Oyj:n osakepääoma 3.7.2003 oli 13.875.490,20 euroa ja osakkeiden
määrä 53.367.270 kappaletta.
Hallituksella on varsinaisen yhtiökokouksen 24.4.2003 antama valtuutus
päättää osakepääoman korottamisesta uusmerkinnällä, antamalla optio-
oikeuksia ja/tai ottamalla vaihtovelkakirjalainaa yhdessä tai
useammassa erässä niin, että uusmerkinnässä sekä optio-oikeuksien
ja/tai vaihtovelkakirjojen perusteella osakepääomaa voidaan korottaa
yhteensä enintään 2.697.098,04 eurolla antamalla merkittäväksi
enintään 10.373.454 uutta kirjanpidolliselta vasta-arvoltaan 0,26
euron arvoista osaketta hallituksen määräämään hintaan ja muutoin
hallituksen päättämin ehdoin.
Suunnatun annin jälkeen valtuutuksesta on käyttämättä 2.307.098,04
euroa mikä vastaa 8.873.454 osaketta ja 17 % rekisteröidystä
osakepääomasta 3.7.2003. Valtuutus on voimassa 23.4.2004 asti.
VAIHTOVELKAKIRJALAINA
Yhtiö laski 20.12.2002 liikkeeseen ammattimaisille sijoittajille
suunnatun vaihtovelkakirjalainan. Lainaa merkittiin 2.810.000 euroa.
Lainalle maksetaan kiinteä 6,00 prosentin vuotuinen korko ja laina
erääntyy maksettavaksi 30.12.2007. Laina voidaan vaihtaa enintään
4.496.000 uuteen osakkeeseen.
HENKILÖSTÖN KANNUSTINJÄRJESTELMÄ
Proha Oyj:n hallitus hyväksyi 8.5.2003 henkilöstön
kannustinjärjestelmään kuuluvan optioannin merkinnät. Optioannissa
merkittiin yhteensä 824.055 Proha Oyj:n optio-oikeutta, jotka
oikeuttavat yhteensä 824.055 osakkeen merkitsemiseen. Optiot annettiin
vastikkeetta Proha-konsernin avainhenkilöille siten, että yhteensä
450.000 optio-oikeudesta hallituksen jäsenille päätti varsinainen
yhtiökokous 24.4.2003 ja loppujen optio-oikeuksien jakamisesta päätti
hallitus.
Hallitus vahvisti optio-oikeuden nojalla merkittävän osakkeen
merkintähinnaksi 0,50 euroa.
KAUPANKÄYNTI HELSINGIN PÖRSSISSÄ
Proha Oyj:llä oli katsauskauden päättyessä yhteensä 3.695
rekisteröityä osakkeenomistajaa. Katsauskaudella kaupankäynnin alin
kurssi oli 0,43 euroa ja ylin kurssi 0,67 euroa. Osakkeen päätöskurssi
30.6.2003 oli 0,66 euroa. Yhtiön markkina-arvo katsauskauden
päättyessä oli noin 34,2 miljoonaa euroa. Osakkeen vaihto
katsauskaudella Helsingin Pörssin NM-listalla oli yli 4,6 milj. euroa.
KATSAUSKAUDEN MUUT TAPAHTUMAT
ARTEMIS INTERNATIONAL SOLUTIONS CORPORATION (AISC) SOPUUN VANHASTA
JOUKKOKANTEESTA
Proha Oyj:n tytäryhtiö Artemis International Solutions Corporation
(AISC) solmi sopimuksen, jonka mukaan AISC vapautuu Opus360
Corporationia vastaan huhtikuussa 2001 nostetusta joukkokanteesta.
AISC:n vakuutus kattaa lähes kokonaan sopimuksesta aiheutuvan yhteensä
550.000 Yhdysvaltain dollarin kustannuksen. Sopimus vaatii vielä New
Yorkin eteläisen alueoikeuden vahvistuksen.
Prohan aiemman arvion mukaan kanne on ollut perusteeton eikä sillä ole
taloudellista merkitystä Proha-konsernille. Kanne on esitetty Prohan
vuoden 2002 tilinpäätöksessä liitetietojen vastuusitoumuksissa.
Vuonna 2001 Proha osti tuolloin Nasdaq-listatun Opus360 Corporationin
ja se liitettiin Prohan tytäryhtiöön Artemikseen. Joukkokanne koski
Opus360 Corporationin listautumisantia vuonna 2000.
PROHA MYI VÄHEMMISTÖOSUUTENSA TIETOKATE OY:STÄ
Osana strategian mukaista keskittymistä portfolio- ja
projektinjohtamisen ohjelmistoliiketoimintaan Proha myi 20 %:n
osuutensa joensuulaisesta tilitoimistosta Tietokate Oy:stä. Proha
hankki vähemmistöosuuden Tietokatteesta osaksi talousjohtamisen
liiketoimintaansa marraskuussa 2000. Proha luopui myös optiostaan
Tietokatteen koko osakekannan hankintaan. Kaupasta syntyneellä
myyntivoitolla ei ole olennaista vaikutusta Proha-konsernin tulokseen.
TILINTARKASTAJAN VAIHDOS AISC:SSA
Proha Oyj:n tytäryhtiö Artemis International Solutions Corporation
(AISC) vaihtoi tilintarkastusyhteisöä tammikuussa 2003. AISC:n uusi
tilintarkastaja on Squar Milner Reehl & Williamson LLP.
AISC:N OSAKKEET YHDISTETTY 1:25
Artemis International Solutions Corporation (AISC) suoritti 7.2.2003
osakkeidensa yhdistämisen (reverse split). Kaksikymmentä viisi (25)
AISC:n osaketta yhdistettiin yhdeksi osakkeeksi AISC:n ylimääräisen
yhtiökokouksen 21.10.2002 päätökseen perustuen.
Ennen yhdistämistä AISC:lla oli noin 250.000.000 osaketta ja
yhdistämisen jälkeen noin 10.000.000 osaketta. Kaupankäynti
yhdistetyllä osakkeella aloitettiin 7.2.2003 OTCBB-listalla. Osakkeen
uusi kaupankäyntitunnus on AMSI.
Osakkeiden yhdistäminen on tekninen järjestely, jolla ei ole
vaikutusta Prohan omistukseen AISC:ssa eikä Proha Oyj:n omiin
osakkeisiin tai niillä käytävään kauppaan.
MUUTOKSIA AISC:SSA
Prohan 80-prosenttisesti omistaman tytäryhtiön Artemis International
Solutions Corporationin (AISC) uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi
valittiin Gores Technology Group, Inc. -konsernin johtaja Steven
Yager. Hän on aiemmin toiminut AISC:n hallituksen varapuheenjohtajana.
Aiemmin hallituksen puheenjohtajana toiminut James Cannavino jatkaa
hallituksen jäsenenä.
AISC:n hallitus irtisanoi johtaja Ari Horowitzin työsopimuksen
14.4.2003 lukien. Sopimuksen mukaan yhtiö maksaa Horowitzille palkan
ja sopimusedut kahden vuoden ajalta irtisanomisesta lähtien. Tästä
johtuen toisella vuosineljänneksellä kirjattiin yhteensä noin 0,6
milj. euron kertaluonteinen erä.
PROHAN VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 24.4.2003
Proha Oyj:n varsinainen yhtiökokous 24.4.2003 vahvisti tilivuoden 2002
tilinpäätöksen. Yhtiökokous myönsi vastuuvapauden toimitusjohtajalle
ja hallituksen jäsenistä Pekka Perelle, Olof Ödmanille, Steven
Yagerille, Alec Goresille ja Klaus Cawenille. Vastuuvapautta ei
myönnetty James Cannavinolle, Ari Horowitzille ja Michael Rusertille.
Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen, jonka mukaan tilikauden
tulos jätetään omaan pääomaan eikä osinkoa tilikaudelta jaeta.
Proha Oyj:n hallitukseen valittiin seuraavat kuusi jäsentä:
Olof Ödman, Pekka Pere, Klaus Cawen, Alec Gores, Steven Yager ja
Pekka Mäkelä.
Yhtiön varsinaiseksi tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö Ernst &
Young Oy, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Ulla Nykky.
Osakepääoman korottaminen
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakepääoman
korottamisesta uusmerkinnällä, antamalla optio-oikeuksia ja/tai
ottamalla vaihtovelkakirjalainaa osakkeenomistajille kuuluvasta
merkintäetuoikeudesta poiketen. Valtuutuksen perusteella osakepääomaa
voidaan korottaa yhteensä enintään 2.697.098,04 eurolla antamalla
merkittäväksi enintään 10.373.454 uutta kirjanpidolliselta vasta-
arvoltaan 0,26 euron arvoista osaketta hallituksen määräämään hintaan
ja muutoin hallituksen päättämin ehdoin. Määrä vastasi 20 %
päätöshetken rekisteröidystä osakepääomasta ja osakkeiden
yhteenlasketusta äänimäärästä.
Valtuutus sisältää oikeuden poiketa osakkeenomistajille kuuluvasta
merkintäetuoikeudesta, mikäli tähän on yhtiön kannalta painava
taloudellinen syy, kuten yhtiön pääomarakenteen vahvistaminen,
yritysostojen ja/tai -järjestelyjen rahoittaminen ja/tai konserniin
kuuluvan henkilöstön kannustaminen. Valtuutus sisältää hallituksen
oikeuden määrätä myös määräytymisperusteista, merkintähinnasta sekä
muista ehdoista. Valtuutus on voimassa 23.4.2004 asti.
Optio-oikeuksien liikkeeseenlasku
Varsinainen yhtiökokous hyväksyi 24.4.2003 hallituksen ehdotuksen
laskea liikkeeseen enintään 850.000 kappaletta optio-oikeuksia siten,
että optio-oikeudet tarjottiin osakkeenomistajien
merkintäetuoikeudesta poiketen eräille Proha-konsernin
avainhenkilöille sekä Proha Oyj:n hallituksen jäsenille.
Yhtiökokous päätti jakaa yhtiön hallituksen jäsenille 450.000 optio-
oikeutta seuraavasti: toimitusjohtajalle 120.000 kappaletta ja muille
hallituksen jäsenille 66.000 kappaletta kullekin. Muiden 400.000
optio-oikeuden jakamisesta päätti hallitus.
Proha Oyj:n hallitus hyväksyi kokouksessaan 8.5.2003 optioannin
merkinnät ja vahvisti optio-oikeuksien nojalla merkittävän osakkeen
merkintähinnaksi 0,50 euroa. Optioannissa merkittiin yhteensä 824.055
Proha Oyj:n optio-oikeutta, jotka oikeuttavat yhteensä 824.055
osakkeen merkitsemiseen. Osakepääoma voi merkintöjen johdosta nousta
enintään 214.254,30 eurolla.
KATSAUSKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT
PROHA ULKOISTI INTELLISOFTIN SOVELLUSVUOKRAUSPALVELUT XENETIC OY:LLE
Proha jatkoi keskittymistä ydinliiketoimintaansa portfolio- ja
projektijohtamisen ohjelmistotuotteisiin ja ulkoisti tytäryhtiönsä
Intellisoft Oy:n sovellusvuokrauspalvelut Xenetic Oy:lle. Sopimus oli
jatkoa vuonna 2002 Xeneticille ulkoistetuille hosting- ja
verkkopalveluille. Sopimuksen mukaan pääosa Intellisoftin
sovellusvuokrauspalveluista vastanneesta henkilökunnasta siirtyi
Xeneticin palvelukseen. Muut Intellisoftin työntekijät jatkavat Proha-
konsernin palveluksessa. Sopimuksella ei ole olennaista vaikutusta
Prohan liikevaihtoon tai tulokseen.
UUTUUSTUOTE ARTEMIS 7 MARKKINOILLE
Artemis tuoteperhettä laajennettiin uudella Artemis 7 -ohjelmistolla,
joka yhdistää portfolio- projekti- ja resurssijohtamisen ohjelmistot.
Toimialakohtaisia Artemis 7:ään pohjautuvia ratkaisuja tullaan
julkistamaan vielä kuluvan vuoden aikana.
LÄHIAJAN NÄKYMÄT
Kolmannen neljänneksen odotetaan olevan tappiollinen (EBITA) osittain
jo normaalin kausivaihtelun vuoksi. Koko vuoden 2003 liikevaihdon
ennakoidaan ylittävän 85 milj. euroa ja tuloksen (EBITA) odotetaan
olevan positiivinen ennen mahdollisia kertaluontoisia saneerauskuluja.
Artemis 7 ja Artemis Views 7 tuotejulkistukset ovat toteutuneet
suunnitellusti, ja niiden ennakoidaan vaikuttavan positiivisesti
liikevaihtoon ja tulokseen vuoden viimeisestä neljänneksestä alkaen.
Artemis-alakonserni julkistaa toisen neljänneksen tuloksensa
myöhemmin tänään.
TIEDOTUSTILAISUUS
Tiedotustilaisuus osavuosikatsauksesta järjestään tiedotusvälineiden
edustajille ja analyytikoille 14.8.2003 klo 12.00 World Trade
Centerissä, Marskin salissa, osoitteessa Aleksanterinkatu 17,
Helsinki.
Lisätiedot:
PROHA OYJ
Toimitusjohtaja Pekka Pere, puh. 020 4362 000
pekka.pere@proha.com
www.proha.fi
JAKELU:
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
Osavuosikatsauksen luvut ovat tilintarkastamattomia
PROHA-KONSERNIN TULOSLASKELMA JA TASE 1.1.-30.6.2003
TULOSLASKELMA 1/03-6/03 1/02-6/02 1/02-12/02
(1 000 eur) (1 000 eur) (1 000 eur)
Liikevaihto 40 215 41 964 100 824
Osuus osakkuusyhtiöiden
tuloksista 15 71 -316
Liiketoiminnan muut tuotot 382 191 4 098
Materiaalit ja palvelut -3 550 -6 979 -13 467
Henkilöstökulut -29 557 -23 842 -63 234
Poistot ja arvonalentumiset
Suunnitelman mukaiset poistot -544 -1 208 -2 059
Arvonalentumiset pysyvien
vastaavien hyödykkeistä 0 0 -703
Konserniliikearvon poisto -975 -1 138 -2 243
Konsernireservin vähennys 18 3 338 2 744
Poistot ja arvonalentumiset
yhteensä -1 501 992 -2 261
Liiketoiminnan muut kulut -8 973 -10 990 -22 592
Liikevoitto / -tappio -2 968 1 407 3 052
Rahoitustuotot ja -kulut -342 -95 235
Voitto (tappio) ennen
satunnaisia eriä, tilinpäätös-
siirtoja ja veroja -3 310 1 312 3 287
Tuloverot -499 -385 -786
Laskennallisen verovelan muutos -26 -86 26
Voitto (tappio) ennen vähemmistö-
osuutta -3 836 841 2 527
Vähemmistöosuus 187 61 -762
Katsauskauden voitto (tappio) -3 649 902 1 765
TASE
VASTAAVAA
Pysyvät vastaavat
Aineettomat hyödykkeet 578 1 420 508
Konserniliikearvo 13 421 14 649 14 406
Aineelliset hyödykkeet 1 587 2 727 1 755
Sijoitukset 1 932 2 451 2 076
Pysyvät vastaavat yhteensä 17 518 21 248 18 745
Vaihtuvat vastaavat
Pitkäaikaiset saamiset 336 150 429
Osakeantisaamiset 938 0 0
Lyhytaikaiset saamiset 21 518 23 874 27 682
Rahoitusarvopaperit 84 57 92
Rahat ja pankkisaamiset 8 684 5 742 12 666
Vaihtuvat vastaavat yhteensä 31 559 29 823 40 869
VASTAAVAA YHTEENSÄ 49 077 51 070 59 614
VASTATTAVAA
Oma pääoma
Osakepääoma 13 485 13 485 13 485
Osakeanti 938 0 0
Ylikurssirahasto 3 906 3 853 3 906
Edellisten tilikausien
voitto (tappio) -2 128 -4 387 -4 179
Tilikauden voitto (tappio) -3 649 902 1 765
Pääomalaina 187 187 187
Oma pääoma yhteensä 12 739 14 040 15 164
Vähemmistöosuus 1 532 1 030 2 392
Konsernireservi 272 124 290
Pakolliset varaukset 684 308 383
Vieras pääoma
Pitkäaikainen vieras pääoma 5 056 1 402 5 196
Lyhytaikainen vieras pääoma 28 795 34 167 36 189
Vieras pääoma yhteensä 33 851 35 569 41 385
VASTATTAVAA YHTEENSÄ 49 077 51 070 59 614
PROHA-KONSERNIN TUNNUSLUVUT
1/03-6/03 1/02-6/02 1/02-12/03
Liikevaihto (1000 eur) 40 215 41 964 100 824
EBITDA* -1 467 415 5 313
% liikevaihdosta -3,6 % 1,0 % 5,3 %
EBITA** -2 011 -793 2 551
% liikevaihdosta -5,0 % -1,9 % 2,5 %
EBIT*** -2 968 1 407 3 052
% liikevaihdosta -7 % 3 % 3 %
Tulos ennen satunnaisia eriä,
tilinpäätössiirtoja ja veroja -3 310 1 312 3 287
% liikevaihdosta -8,2 % 3,1 % 3,3 %
Katsauskauden tulos -3 649 902 1 765
% liikevaihdosta -9,1 % 2,2 % 1,8 %
* Liiketulos ennen poistoja
** Liiketulos ennen konserni-
liikearvon poistoja
*** Liiketulos
Tutkimus- ja kehitys
menot, 1000 euroa 4 187 4 700 8 610
% liikevaihdosta 10,4 % 11,2 % 8,5 %
Henkilöstö kauden lopussa 654 609 643
Henkilöstö keskimäärin 650 621 753
1) Osakkeiden painotettu
lukumäärä 51 867 270 51 728 041 51 798 227
1) Tulos / osake, eur -0,070 0,02 0,03
2) Osakkeiden lukumäärä
kauden lopussa 51 867 270 51 867 270 51 867 270
2) Oma pääoma / osake, eur 0,24 0,27 0,30
3) Optio-oikeuksilla
laimennettu osakemäärä 52 229 495 51 840 478 51 938 283
3) Tulos / osake, eur *) 0,02 0,03
*) Laimennusvaikutuksella oikaistua tulos/osake-tunnuslukua ei
ole esitetty, koska se muodostuisi paremmaksi kuin laimentamaton
tunnusluku
Liikevaihdon jakauma
1/03-6/03 1/02-6/02 1/02-12/02
Yhdysvallat 17 % 38 % 30 %
Suomi 10 % 18 % 14 %
Muu Eurooppa 63 % 33 % 49 %
Aasia 10 % 11 % 7 %
Yhteensä 100 % 100 % 100 %
Liikevaihto tuotetyypeittäin
Kertaluonteiset lisenssi-
tuotot 18 % 20 % 16 %
Jatkuvat lisenssituotot 20 % 21 % 18 %
Palvelutuotot 62 % 58 % 66 %
Muut tuotot 0 % 1 % 0 %
Yhteensä 100 % 100 % 100 %
RAHAVIRTALASKELMA 1.1.-30.6.2003 1.1.-31.12.2002
Liiketoiminnan rahavirta
Liiketulos -2 968 3 052
Oikaisut liiketulokseen
Poistot ja arvonalentumiset 1 511 2 261
Käyttöomaisuuden ja osakkeiden
myyntivoitot ja -tappiot -74 -3 037
Muut oikaisut 285 165
Nettokäyttöpääoman muutos 2 -2 883
Liiketoiminnan rahoituserät, netto -342 2
Välittömät verot -38 195
Liiketoiminnan rahavirta -1 624 -245
Investointien rahavirta
Investoinnit aineellisiin ja aineet-
tomiin hyödykkeisiin -446 -1 071
Tytär- ja osakkuusyritysten
hankinnasta johtuva rahavirta 0 -804
Tytär- ja osakkuusyritysten luovu-
tuksesta johtuva rahavirta 0 4 225
Muut suoritetut rahavirrat 0 -57
Muut saadut rahavirrat 430 263
Investointien rahavirta -16 2 556
Rahoituksen rahavirta
Lyhytaikaisten lainojen nostot 33 1 487
Lyhytaikaisten lainojen takaisin-
maksut -2 091 0
Vaihtovelkakirjalainan nostot 0 2 810
Pitkäaikaisten lainojen nostot 219 1 733
Pitkäaikaisten lainojen takaisin-
maksut -503 -2 891
Rahoituksen rahavirta -2 342 3 139
Rahavarojen muutos -3 982 5 450
Rahavarat kauden alussa -12 666 -6 954
Ostettujen tytäryhtiöiden rahavarat 0 -319
Myytyjen tytäryhtiöiden rahavarat 0 57
Rahavarat kauden lopussa 8 684 12 666
Rahavarojen muutos -3 982 5 450
<< Takaisin |