Tiedotteet

Proha Oyj                  Pörssitiedote 15.5.2003 klo 9.50

PROHA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2003 

- Proha-konsernin liikevaihto katsauskaudella 1.1 - 31.3.2003 oli 
  22,1 milj. euroa (19,8 milj. euroa 1.1. - 31.3.2002). Liikevaihtoa
  kasvatti Dovren yhdistely tytäryhtiönä ja pienensi Accountorin
  myynti sekä euron vahvistuminen.
- Tulos ennen liikearvon poistoja (EBITA) oli 0,6 (-1,4) milj. euroa
- Konsernin likvidien varojen määrä 31.3.2003 oli 12,8 (5,0) milj. 
  euroa. Konsernin likvidit varat kasvoivat 7,8 milj. euroa vertailu-
  kauteen verrattuna. 
- Liiketoiminnan kehitys oli kokonaisuutena odotusten mukaista; 
  Euroopassa ja Japanissa toiminta kehittyi USA:ta paremmin.
- Paikallisissa valuutoissa laskettuna konsernin liikevaihdon
  ennakoidaan kasvavan vuonna 2003 5-10% verrattuna vastaavaan
  (yrityskaupoilla korjattuun) liikevaihtoon vuonna 2002
  Yhtiö pitäytyy aiemmin esittämässään 7 %:n (EBITA) kannatta-
  vuustavoitteessa. 

KATSAUSKAUSI LYHYESTI

Konsernin kannattavuuden ja liiketoiminnan kehitys on jatkunut johdon
aiemmin esittämien arvioiden mukaisesti ja normaalia kausivaihtelua
seuraten. Prohan markkinaosuuden kehityksessä ei ole tapahtunut
olennaisia muutoksia ensimmäisen neljänneksen aikana. 

Katsauskaudella noin 70 % konsernin liikevaihdosta tuli euroalueen
ulkopuolelta. Euron vahvistuminen muihin valuuttoihin nähden pienen-
tää näiltä osin Prohan euromääräistä liikevaihtoa. 

Strategiansa mukaisesti Proha keskittyy kansainväliseen portfolio- ja
projektijohtamisen ohjelmistoliiketoimintaan. Proha on tytäryhtiönsä
Artemiksen kautta maailmanmarkkinajohtaja yritystason projekti- ja
portfoliojohtamisen ohjelmistoissa ja ratkaisuissa. Projektijohta-
misen liiketoiminta muodosti 97 % Proha-konsernin liikevaihdosta 
katsauskaudella. Vuoden 2003 alusta lähtien tulosraportoinnissa
seurataan vain yhtä liiketoiminta-aluetta (portfolio- ja projekti-
johtaminen), eikä muita toimintoja raportoida enää erikseen.

Projekti- ja portfoliojohtamisen ohjelmistojen myynti kehittyi 
maantieteellisesti epäyhtenäisesti. Portfoliojohtamisen ratkaisut 
saivat erityisen hyvän vastaanoton Euroopassa. 

Vuoden 2003 ensimmäisellä neljänneksellä konserni myi noin 20.000
uutta Artemis-loppukäyttäjälisenssiä, mikä on hieman vähemmän kuin
vastaava vuoden 2002 kappalemääräinen myynti (22.000). Vuonna 2002
lanseeratun portfoliojohtamisen ratkaisun myynti kuitenkin kehittyi
suotuisasti. Katsauskaudella myytiin yli 1.500 PortfolioDirector 
-käyttäjälisenssiä, mikä vastaa puolta koko vuoden 2002 myynnistä.
Artemis-lisenssejä on myyty maailmanlaajuisesti kaikkiaan noin
518.000 kappaletta.

LIIKEVAIHTO JA TULOSKEHITYS

Konsernin toiminnalle on tyypillistä kausiluonteisuus, jossa toinen ja
neljäs vuosineljännes ovat sekä liikevaihdoltaan että tulokseltaan 
parhaita. Ensimmäisen neljänneksen liiketoiminnan kehitys oli koko 
konsernin tasolla odotusten mukainen. Euroopassa ja Japanissa toiminta
kuitenkin edistyi Yhdysvaltoja paremmin. Konsernin liikevaihto 
katsauskaudella oli 22,1 (19,8) miljoonaa euroa, mikä oli 2,3 milj. 
euroa enemmän kuin vuonna 2002. 

Vertailukauden osavuosikatsauksessa Dovre International AS (Dovre) on
käsitelty osakkuusyhtiönä. Vuoden 2002 tilinpäätöksessä ja katsaus-
kaudella Dovre on yhdistelty tytäryhtiönä Prohan määräysvaltaan 
perustuen. Accountor Oy myytiin marraskuussa 2002 ja sisältyy siten
vielä vertailukauden liikevaihtoon. Seuraavassa taulukossa kauden
1.1. - 31.3. 2002 liikevaihto on oikaistu vertailukelpoiseksi
katsauskauden liikevaihdon kanssa (milj. euroa):

Liikevaihto katsauskaudella (Q1/2003)                      22,1

Liikevaihto vertailukaudella (Q1/2002)           19,8
Dovren tytäryhtiöyhdistelyn vaikutus (Q1/2002)   +4,6
Accountorin myynnin vaikutus (Q1/2002)           -1,5
-----------------------------------------------------
Pro forma liikevaihto vertailukaudella (Q1/2002) 22,9

Valuuttakurssien muutoksen vaikutus              -1,7
-----------------------------------------------------
Liiketoiminnan volyymia kuvaava 
liikevaihto vertailukaudella(Q1/2002)            21,2      21,2
---------------------------------------------------------------
Liiketoiminnan volyymin kasvu                               0,9

Liikevoittoon pro forma laskelmassa esitetyillä muutoksilla ei ole
olennaista vaikutusta.

Liiketoiminnan volyymi ja alkuperäisvaluutoissa laskettu liikevaihto
kasvoivat, mutta euron vahvistuminen pienensi euromääräisesti
laskettua liikevaihtoa. Euromääräinen pro forma liikevaihto pienentyi
noin 4 %, vaikka alkuperäisvaluutoissa laskettuna projekti- ja
portfoliojohtamisen liiketoiminnan volyymi kasvoi yli 4 %. 

Liikevaihto jakautui tuotetyypeittäin seuraavasti:

Liikevaihto                       Milj.    Osuus liike-
tuotetyypeittäin                  euroa    vaihdosta

Kertaluonteiset lisenssituotot     4,4       19,6 %
Jatkuvat lisenssituotot            4,2       19,2 %
Palvelutuotot                     13,4       60,6 %
Muu myynti                         0,1        0,6 %
Yhteensä                          22,1      100,0 %

Lisenssimyynti oli 8,6 milj. euroa eli 39 % liikevaihdosta. 
Kertaluonteisten lisenssien osuus oli 4,4 milj. euroa ja jatkuvat 
lisenssitulot olivat 4,2 milj. euroa. Liikevaihto painottui edelleen 
palveluihin, joiden osuus katsauskaudella oli 13,4 milj. euroa. Dovren 
toiminnan lisäksi palvelut muodostuvat pääosin monistettavien
ohjelmistojen konsultointi-, koulutus-, käyttöönotto- ja 
tukipalveluista. 

Liikevaihdon jakauma maittain (sisältää Dovren liikevaihdon
kaudelta 1.1.-31.3.2002):
                               1-3/2003   1-3/2002 (pro forma)

Iso-Britannia                      14 %         8 %
Italia                              7 %         5 %
Japani                              7 %         5 %
Norja                              29 %        20 %
Ranska                              9 %         7 %
Saksa                               4 %         4 %
Singapore                           2 %         2 %
Suomi                              11 %        17 %
Yhdysvallat                        17 %        31 %
Muut                                0 %         1 %
Yhteensä                          100 %       100 %

Tulos ennen liikearvon poistoja (EBITA) 0,6 (-1,4) milj. euroa 
parantui 2,0 milj. euroa vuoden 2002 vastaavaan kauteen verrattuna.

Liikevoitto (EBIT) oli 0,1 milj. euroa, kun se vertailukautena oli 
-0,3 miljoonaa euroa. Tulos osaketta kohden oli -0,013 (-0,005) euroa.
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI) oli 1,1 % ja oman pääoman tuotto
(ROE) -11,1 %.

RAHOITUS JA INVESTOINNIT

Likvidien varojen määrä 12,8 (5,0) milj. euroa kasvoi 7,8 milj. euroa
vertailukauteen verrattuna. Kassavaroja lisäsi ydinliiketoimintaan
kuulumattomien konserniyritysten myynti ja vaihtovelkakirjalainan
nosto vuoden 2002 viimeisellä vuosineljänneksellä. Konsernin maksu-
valmius (Quick Ratio) oli 1,2 (0,9). Katsauskaudella liiketoiminnan
rahavirta oli 1,3 milj. euroa positiivinen. Bruttoinvestoinnit olivat
katsauskaudella 0,03 milj. euroa.

Taseen loppusumma 31.3.2003 oli 53,6 (51,0) milj. euroa. 
Omavaraisuusaste oli 34,1 % (34,6 %) ja nettovelkaantumisaste
(Gearing) oli -29,0 % (-4,2 %). Korollista vierasta pääomaa oli
8,0 (4,5) milj. euroa ja sen osuus oman ja vieraan pääoman yhteis-
summasta oli 15,2 % (9,2 %) katsauskauden lopussa. Korollisesta
vieraasta pääomasta 8,0 (4,5) milj. euroa oli pitkäaikaista
5,3 (1,5) milj. euroa ja lyhytaikaista 2,7 (3,0) milj. euroa.

TUOTEKEHITYS

Strategisten ohjelmistotuotteiden tuotekehitysmenot olivat
2,1 (2,4) milj.euroa, eli 10 % (12 %) katsauskauden liikevaihdosta.
Vuoden 2002 aikana toteutettu tuotekehitystyön uudelleen organisointi
on sekä nopeuttanut tuotekehityssyklejä että säästänyt kustannuksia.
Tutkimus- ja tuotekehitysmenot on kirjattu vuosikuluksi niiden
syntymisvuonna. Alueellisesti kehitettiin taktisia tuotteita. Myös
näiden tuotteiden kaikki kehitysmenot on kirjattu vuosikuluksi.

Sekä projekti- että portfoliojohtamisen ohjelmistotuotteidenen kehitys
jatkui intensiivisesti. Myös paikallisia projektijohtamisen tuotteita 
kehitettiin. Loppuvuoden aikana kaikkien ohjelmistojen toiminnallisuus
laajenee uusien versioiden myötä. Tämän uskotaan edelleen kasvattavan
potentiaalista ostajakuntaa.

HENKILÖSTÖ

Vuoden 2003 ensimmäisen neljänneksen lopussa Proha-konsernissa
työskenteli 649 henkeä. Edellisenä vuonna vastaavana ajankohtana 
henkilöstön määrä oli 773 (lukuihin sisältyy Dovren henkilöstö, 
joka oli katsauskauden lopussa 164 ja vuotta aiemmin 150). Suomessa 
työskenteli yhteensä 111 (229) henkilöä ja ulkomailla 538 (544). 

Katsauskauden keskimääräinen henkilöstö oli 650 (780). Vuonna 2002
myydyssä Accountorissa toimi vertailujaksolla 102 henkilöä Suomessa.

Henkilöstökulut olivat 15,2 (12,2) milj. euroa, joka on 69 % (62 %)
liikevaihdosta. 

KANNANOTTO KONSERNIN KÄYTETTÄVISSÄ OLEVIEN VAROJEN RIITTÄVYYDESTÄ

Konsernin likvidien varojen määrä oli 12,8 milj. euroa 31.3.2003,
vuotta aiemmin vastaavana ajankohtana likvidien varojen määrä oli
5,0 milj. euroa. 

Vuoden 2002 viimeisellä neljänneksellä toteutettu talousjohtamisen
liiketoimintojen myynti, testausliiketoiminnan uudelleenjärjestely 
sekä vaihtovelkakirjalainan nosto vahvistivat konsernin kassavaroja.

Katsauskaudella liiketoiminnan rahavirta oli 1,3 milj. euroa posi-
tiivinen.

Vuonna 2003 operatiivisen liiketoiminnan arvioidaan kasvavan ja
toiminnan olevan kannattavaa. Likvidien varojen ennakoidaan edelleen
lisääntyvän vuoden 2003 kuluessa.

OSAKEPÄÄOMA

Prohan osakepääomassa ei katsauskaudella tapahtunut muutoksia. 
Osakepääoma 31.3.2003 oli 13.485.490,20 euroa ja osakkeiden määrä oli
51.867.270 kpl. Yhtiöllä on yksi osakesarja. Osakkeiden kirjanpidol-
linen vasta-arvo on 0,26 euroa/osake ja jokainen osake oikeuttaa
yhteen ääneen. Proha Oyj:n osakkeet noteerataan Helsingin Pörssissä
NM-listalla.

ANTIVALTUUDET

Hallitus ei käyttänyt varsinaisen yhtiökokouksen 15.4.2002 antamaa
valtuutusta osakepääoman korottamiseksi. Valtuutuksen voimassaolo
päättyi 14.4.2003.

Hallituksella on varsinaisen yhtiökokouksen 24.4.2003 antama valtuutus
päättää osakepääoman korottamisesta uusmerkinnällä, antamalla optio-
oikeuksia ja/tai ottamalla vaihtovelkakirjalainaa yhdessä tai
useammassa erässä niin, että uusmerkinnässä sekä optio-oikeuksien
ja/tai vaihtovelkakirjojen perusteella osakepääomaa voidaan korottaa
yhteensä enintään 2.697.098,04 eurolla antamalla merkittäväksi
enintään 10.373.454 uutta kirjanpidolliselta vasta-arvoltaan 0,26
euron arvoista osaketta hallituksen määräämään hintaan ja muutoin
hallituksen päättämin ehdoin. Tämä määrä vastaa 20% tällä hetkellä
rekisteröidystä osakepääomasta ja osakkeiden yhteenlasketusta
äänimäärästä. Valtuutus on voimassa 23.4.2004 asti.

VAIHTOVELKAKIRJALAINA

Yhtiö on laskenut 20.12.2002 liikkeeseen ammattimaisille sijoittajille
suunnatun vaihtovelkakirjalainan. Lainaa merkittiin 2.810.000 euroa.
Lainalle maksetaan kiinteä 6,00 prosentin vuotuinen korko ja laina
erääntyy maksettavaksi 30.12.2007. Laina voidaan vaihtaa enintään
4.496.000 uuteen osakkeeseen. 

HENKILÖSTÖN KANNUSTINJÄRJESTELMÄ

Proha Oyj:n hallitus hyväksyi kokouksessaan katsauskauden jälkeen
8.5.2003 henkilöstön kannustinjärjestelmään kuuluvan optioannin
merkinnät. Optioannissa merkittiin yhteensä 824.055 Proha Oyj:n optio-
oikeutta, jotka oikeuttavat yhteensä 824.055 osakkeen merkitsemiseen.
Optiot annettiin vastikkeetta Proha-konsernin avainhenkilöille siten,
että yhteensä 450.000 optio-oikeudesta hallituksen jäsenille päätti
varsinainen yhtiökokous 24.4.2003 ja loppujen optio-oikeuksien
jakamisesta päätti hallitus. 

Hallitus vahvisti optio-oikeuden nojalla merkittävän osakkeen 
merkintähinnaksi 0,50 euroa. 

KAUPANKÄYNTI HELSINGIN PÖRSSISSÄ

Proha Oyj:llä oli katsauskauden päättyessä yhteensä 3.796 rekisteröi-
tyä osakkeenomistajaa. Katsauskaudella kaupankäynnin alin kurssi oli
0,43 euroa ja ylin kurssi 0,61 euroa. Osakkeen päätöskurssi 31.3.2003
oli 0,44 euroa. Yhtiön markkina-arvo katsauskauden päättyessä oli
noin 22,8 miljoonaa euroa. Osakkeen vaihto katsauskaudella Helsingin
Pörssin NM-listalla oli yli 0,9 milj. euroa.

KATSAUSKAUDEN MUUT TAPAHTUMAT

Tilintarkastajan vaihdos Artemis International Solutions
Corporationissa

Proha Oyj:n 80-prosenttisesti omistama alakonserni Artemis 
International Solutions Corporation (AISC) vaihtoi tilintarkastus-
yhteisöä tammikuussa 2003. AISC:n uusi tilintarkastaja on 
Squar Milner Reehl & Williamson LLP. 

Artemis International Solutions Corporationin osakkeet yhdistetty 1:25

Artemis International Solutions Corporation (AISC) suoritti 7.2.2003
osakkeidensa yhdistämisen (reverse split). Kaksikymmentä viisi (25)
AISC:n osaketta yhdistettiin yhdeksi osakkeeksi AISC:n ylimääräisen
yhtiökokouksen 21.10.2002 päätökseen perustuen.

Ennen yhdistämistä AISC:lla oli noin 250.000.000 osaketta ja 
yhdistämisen jälkeen noin 10.000.000 osaketta. Kaupankäynti 
yhdistetyllä osakkeella aloitettiin 7.2.2003 OTCBB-listalla. Osakkeen
uusi kaupankäyntitunnus on AMSI.

Osakkeiden yhdistäminen on tekninen järjestely, jolla ei ole vaiku-
tusta Prohan omistukseen AISC:ssa eikä Proha Oyj:n omiin osakkeisiin
tai niillä käytävään kauppaan.

KATSAUSKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT

Muutoksia Artemis International Solutions Corporationissa

Prohan 80-prosenttisesti omistaman tytäryhtiön Artemis International
Solutions Corporationin (AISC) uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi
valittiin Gores Technology Group, Inc. -konsernin johtaja Steven 
Yager. Hän on aiemmin toiminut AISC:n hallituksen varapuheenjohtajana.
Aiemmin hallituksen puheenjohtajana toiminut James Cannavino jatkaa
hallituksen jäsenenä.

AISC:n hallitus irtisanoi johtaja Ari Horowitzin työsopimuksen
14.4.2003 lukien. Sopimuksen mukaan yhtiö maksaa Horowitzille palkan
ja sopimusedut kahden vuoden ajalta irtisanomisesta lähtien. Tästä
johtuen toisella vuosineljänneksellä tullaan kirjaamaan yhteensä noin
0,6 milj. dollarin kuluvaraus.

Prohan varsinainen yhtiökokous 24.4.2003

Proha Oyj:n varsinainen yhtiökokous 24.4.2003 vahvisti tilivuoden 2002
tilinpäätöksen. Yhtiökokous myönsi vastuuvapauden toimitusjohtajalle
ja hallituksen jäsenistä Pekka Perelle, Olof Ödmanille, Steven
Yagerille, Alec Goresille ja Klaus Cawenille. Vastuuvapautta ei 
myönnetty James Cannavinolle, Ari Horowitzille ja Michael Rusertille.

Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen, jonka mukaan tilikauden
tulos jätetään omaan pääomaan eikä osinkoa tilikaudelta jaeta. 

Proha Oyj:n hallitukseen valittiin seuraavat kuusi jäsentä:
Olof Ödman, Pekka Pere, Klaus Cawen, Alec Gores, Steven Yager ja
Pekka Mäkelä.

Yhtiön varsinaiseksi tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö
Ernst & Young Oy, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Ulla Nykky.

Osakepääoman korottaminen

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakepääoman 
korottamisesta uusmerkinnällä, antamalla optio-oikeuksia ja/tai 
ottamalla vaihtovelkakirjalainaa osakkeenomistajille kuuluvasta 
merkintäetuoikeudesta poiketen. Valtuutuksen perusteella osakepääomaa
voidaan korottaa yhteensä enintään 2.697.098,04 eurolla antamalla
merkittäväksi enintään 10.373.454 uutta kirjanpidolliselta vasta-
arvoltaan 0,26 euron arvoista osaketta hallituksen määräämään hintaan
ja muutoin hallituksen päättämin ehdoin. Tämä määrä vastaa 20 % tällä
hetkellä rekisteröidystä osakepääomasta ja osakkeiden yhteenlasketusta
äänimäärästä. 

Valtuutus sisältää oikeuden poiketa osakkeenomistajille kuuluvasta
merkintäetuoikeudesta, mikäli tähän on yhtiön kannalta painava
taloudellinen syy, kuten yhtiön pääomarakenteen vahvistaminen, 
yritysostojen ja/tai -järjestelyjen rahoittaminen ja/tai konserniin
kuuluvan henkilöstön kannustaminen. Valtuutus sisältää hallituksen
oikeuden määrätä myös määräytymisperusteista, merkintähinnasta sekä
muista ehdoista. Valtuutus on voimassa 23.4.2004 asti.

Optio-oikeuksien liikkeeseenlasku

Varsinainen yhtiökokous hyväksyi 24.4.2003 hallituksen ehdotuksen
laskea liikkeeseen enintään 850.000 kappaletta optio-oikeuksia siten,
että optio-oikeudet tarjottiin osakkeenomistajien merkintäetuoikeu-
desta poiketen eräille Proha-konsernin avainhenkilöille sekä
Proha Oyj:n hallituksen jäsenille. 

Yhtiökokous päätti jakaa yhtiön hallituksen jäsenille 450.000 optio-
oikeutta seuraavasti: toimitusjohtajalle 120.000 kappaletta ja muille
hallituksen jäsenille 66.000 kappaletta kullekin. Muiden 400.000 
optio-oikeuden jakamisesta päätti hallitus. 

Proha Oyj:n hallitus hyväksyi kokouksessaan 8.5.2003 optioannin 
merkinnät ja vahvisti optio-oikeuksien nojalla merkittävän osakkeen 
merkintähinnaksi 0,50 euroa. Optioannissa merkittiin yhteensä 824.055
Proha Oyj:n optio-oikeutta, jotka oikeuttavat yhteensä 824.055 
osakkeen merkitsemiseen. Osakepääoma voi merkintöjen johdosta nousta
enintään 214.254,30 eurolla.

Optio-ehdot on esitetty yhtiökokouskutsun liitteenä 18.3.2003.

LÄHIAJAN NÄKYMÄT

Prohan johdon arvion mukaan vuoden 2003 markkinatilanteen ei odoteta 
olennaisesti muuttuvan vuoteen 2002 verrattuna. Accountor Oy:n myynti
vuoden 2002 lopussa ja Dovren konsolidointi tytäryhtiönä vaikuttavat 
seuraavien vuosineljännesten liikevaihdon vertailukelpoisuuteen 
suhteessa edellisvuoteen. Konsernitilipäätökseen sisällytetty 
Accountorin liikevaihto oli 5,5 miljoonaa euroa vuonna 2002. Vasta 
tilivuoden lopussa konsolidoidun Dovren vaikutus liikevaihtoon vuonna
2002 oli 20,3 milj. euroa.

Koska Proha-konsernin liikevaihdosta noin 70% syntyy euroalueen ulkopuolella, 
euron arvon muutoksilla on olennainen vaikutus konsernin liikevaihtoon. 
Paikallisissa valuutoissa laskettuna konsernin liikevaihdon ennakoidaan kasvavan 
vuonna 2003 5-10% verrattuna vastaavaan (yrityskaupoilla korjattuun) 
liikevaihtoon vuonna 2002

Loppuvuoden kannattavuuteen euron kurssin muutoksilla ei ole olennaista
vaikutusta, koska pääosa kuluista syntyy myös paikallisissa valuutoissa. Yhtiö 
pitäytyy aiemmin esittämässään 7 %:n (EBITA) 
kannattavuustavoitteessa. 


Artemis-alakonserni julkisti ensimmäisen neljänneksen tuloksensa
14.5.2003 markkinoiden sulkeuduttua New Yorkissa.

Proha Oyj:n hallitus

TIEDOTUSTILAISUUS
Proha Oyj:n tiedotustilaisuus osavuosikatsauksesta järjestetään World
Trade Centerissä tiedotusvälineiden edustajille ja analyytikoille
15.5.2003 klo 12.00, osoitteessa Aleksanterinkatu 17, Helsinki. 
Tervetuloa

Lisätiedot:
PROHA OYJ
Toimitusjohtaja Pekka Pere, puh. 020 4362 000
pekka.pere@proha.com
www.proha.fi

JAKELU:
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet


Osavuosikatsauksen luvut ovat tilintarkastamattomia

PROHA-KONSERNIN TULOSLASKELMA JA TASE 1.1.- 31.3.2003


TULOSLASKELMA                         1/03-3/03  1/02-3/02  1/02-12/02
                                         (1 000    ( 1 000      (1 000
                                           eur)       eur)        eur)
                                                                 
Liikevaihto                              22 135      19 812    100 824
Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista            3          62       -316
Liiketoiminnan muut tuotot                  277         210      4 098
Materiaalit ja palvelut                  -2 037      -3 256    -13 467
Henkilöstökulut                         -15 237     -12 194    -63 234
Poistot ja arvonalentumiset
  Suunnitelman mukaiset poistot            -266        -461     -2 059
  Arvonalentumiset pysyvien                                         
  vastaavien hyödykkeistä                     0           0       -703
  Konserniliikearvon poisto                -495        -636     -2 243
  Konsernireservin vähennys                   9       1 749      2 744
Poistot ja arvonalentumiset yhteensä       -752         651     -2 261
Liiketoiminnan muut kulut                -4 321      -5 615    -22 592

Liikevoitto / -tappio                        67        -330      3 052

Rahoitustuotot ja -kulut                   -379         -73        235
                                                                    
Voitto (tappio) ennen satunnaisia eriä,    -313        -403      3 287
tilinpäätössiirtoja ja veroja

Tuloverot                                  -146        -220       -786
Laskennallisen verovelan muutos             -13          -3         26

Voitto (tappio) ennen vähemmistöosuutta    -472        -626      2 527

Vähemmistöosuus                            -216         364       -762

Katsauskauden voitto (tappio)              -688        -262      1 765


TASE
VASTAAVAA
Pysyvät vastaavat
  Aineettomat hyödykkeet                    616       1 372        508
  Konserniliikearvo                      13 902      15 383     14 406
  Aineelliset hyödykkeet                  1 414       3 326      1 755
  Sijoitukset                             2 265       2 469      2 076
Pysyvät vastaavat yhteensä               18 197      22 550     18 745

Vaihtuvat vastaavat                                                 
  Pitkäaikaiset saamiset                    416           0        429
  Lyhytaikaiset saamiset                 22 119      23 374     27 682
  Rahoitusarvopaperit                        88          95         92
  Rahat ja pankkisaamiset                12 804       4 968     12 666
Vaihtuvat vastaavat yhteensä             35 427      28 436     40 869

VASTAAVAA YHTEENSÄ                       53 624      50 986     59 614


VASTATTAVAA
Oma pääoma
  Osakepääoma                            13 485      13 485     13 485
  Ylikurssirahasto                        3 906       3 872      3 906
  Edellisten tilikausien voitto (tappio) -2 415      -4 462     -4 179
  Katsauskauden voitto (tappio)            -688        -262      1 765
  Pääomalaina                               187         187        187
Oma pääoma yhteensä                      14 475      12 820     15 164

Vähemmistöosuus                           2 608         594      2 392

Konsernireservi                             281       1 859        290

Pakolliset varaukset                        430         833        383

Vieras pääoma
  Pitkäaikainen vieras pääoma             5 389       1 635      5 196
  Lyhytaikainen vieras pääoma            30 440      33 246     36 189
Vieras pääoma yhteensä                   35 829      34 880     41 385
                                                                    
VASTATTAVAA YHTEENSÄ                     53 624      50 986     59 614
                                                                    
                                                                   
PROHA-KONSERNIN TUNNUSLUVUT
                               1/03-3/03    1/02-3/02       1/02-12/02

Liikevaihto (1000 eur)            22 135       19 812          100 824

EBITDA*                              819         -981            5 313
  % liikevaihdosta                 3,7 %       -4,6 %            5,3 %
 
EBITA**                              553       -1 443            2 551
  % liikevaihdosta                 2,5 %       -7,3 %            2,5 %

EBIT***                               67         -330            3 052
  % liikevaihdosta                 0,3 %       -1,7 %            3,0 %
 
Tulos ennen satunnaisia eriä,       -313         -403            3 287
tilinpäätössiirtoja ja veroja
  % liikevaihdosta                -1,4 %       -2,0 %            3,3 %

Katsauskauden tulos                 -688         -262            1 765
  % liikevaihdosta                -3,1 %       -1,3 %            1,8 %

*   Liiketulos ennen poistoja
**  Liiketulos ennen konserniliikearvon poistoja
*** Liiketulos
 
Tutkimus- ja kehitysmenot,1000 euroa
                                   2 135        2 400            8 610
  % liikevaihdosta                 9,6 %       12,1 %            8,5 %
                                                                    
Henkilöstö tilikauden lopussa        649          623              643
Henkilöstö keskimäärin               650          626              753
                                                                    
1) Osakkeiden painotettu
  lukumäärä                   51 867 270   51 587 264       51 798 227

1) Tulos / osake, eur             -0,013       -0,005            0,034

2) Osakkeiden lukumäärä
   kauden lopussa             51 867 270   51 867 270       51 867 270

2) Oma pääoma / osake, eur         0,275        0,240            0,289
                                                                    
3) Optio-oikeuksilla
   laimennettu osakemäärä     52 072 361   51 867 270       51 938 283

3) Tulos / osake, eur                 *)           *)            0,034

*) Laimennusvaikutuksella oikaistua tulos/osake-tunnuslukua ei ole
esitetty, koska se muodostuisi paremmaksi kuin laimentamaton
tunnusluku.

Liikevaihdon jakauma maanosittain

                               1/03-3/03    1/02-3/02       1/02-12/02
Yhdysvallat                         17 %         36 %             30 %
Suomi                               11 %         23 %             14 %
Muu Eurooppa                        63 %         31 %             49 %
Aasia                                9 %         10 %              7 %
                                   100 %        100 %            100 %


Liikevaihto tuotetyypeittäin
 
Kertaluonteiset lisenssituotot      20 %         19 %             16 %
Jatkuvat lisenssituotot             19 %         23 %             18 %
Palvelutuotot                       61 %         56 %             66 %
Muut tuotot                          0 %          1 %              0 %
                                   100 %        100 %            100 %


                                                                    
RAHAVIRTALASKELMA                     1.1.-31.3.         1.1.- 31.12.
                                           2003                 2002
                                                                   
Liiketoiminnan rahavirta                                            
 Liikevoitto                                 67                3 052
 Oikaisut liikevoittoon
   Poistot ja arvonalentumiset              752                2 261
   Käyttöomaisuuden ja osakkeiden          
   myyntivoitot ja -tappiot                   0               -3 037
   Muut oikaisut                             56                  165
 Nettokäyttöpääoman muutos                  766               -2 883
 Liiketoiminnan rahoituserät, netto        -380                    2
 Välittömät verot                            -2                  195
Liiketoiminnan rahavirta                  1 259                 -245

Investointien rahavirta                                             
 Investoinnit aineellisiin ja 
 aineettomiin hyödykkeisiin                 -33               -1 071
 Tytär- ja osakkuusyritysten hankinnasta
 johtuva rahavirta                            0                 -804
 Tytär- ja osakkuusyritysten luovutuk-
 sesta johtuva rahavirta                      0                4 225
 Muut suoritetut rahavirrat                   0                  -57
 Muut saadut rahavirrat                     248                  263
Investointien rahavirta                     215                2 556

Rahoituksen rahavirta                                               
 Lyhytaikaisten lainojen nostot              34                1 487
 Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut  -1 320                    0
 Vaihtovelkakirjalainan nostot                0                2 810
 Pitkäaikaisten lainojen nostot             147                1 733
 Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut    -197               -2 891
Rahoituksen rahavirta                    -1 336                3 139

Rahavarojen muutos                          138                5 450

Rahavarat kauden alussa                 -12 666               -6 954
Ostettujen tytäryhtiöiden rahavarat           0                 -319
Myytyjen tytäryhtiöiden rahavarat             0                   57
Rahavarat kauden lopussa                 12 804               12 666
Rahavarojen muutos                          138                5 450

<< Takaisin