Tiedotteet

Proha Oyj                  PÖRSSITIEDOTE 15.11.2001 klo 11.20

PROHA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2001

- Liikevaihto ajalla 1.1-30.9.2001 oli 60,4 Meur, kasvua 228 %
  edellisen vuoden vastaavaan kauteen verrattuna.
- Liiketappio katsauskaudella 7,8 Meur, edellisen vuoden vastaavalla
  kaudella liikevoitto oli 2,8 Meur
- Tulos ennen rahoituskuluja, veroja ja poistoja (EBITDA) oli 4,6 Meur
  tappiollinen, kun se edellisen vuoden vastaavalla kaudella oli
  3,4 Meur voitollinen Katsauskauden tulokseen vaikuttaa Opus360
  Corporation -kauppa. Opus-kaupan vaikutus konsernin tulokseen
  (EBITDA) on ollut katsauskaudella noin 2,9 Meur negatiivinen.
  Opuksen tappio on otettu huomioon kauppahinnassa. 
- Lisäksi tulokseen ovat vaikuttaneet, Opus360-kaupasta aiheutuneet
  kulut ja osa kertaluontoisista menoista sekä alihankinnan lisään-
  tynyt käyttö. Myös maailman talouden tilanne ja syyskuun 11. päivän
  tapahtumien aiheuttama katkos USA:n liiketoiminnassa ovat vaikutta-
  neet katsauskauden tulokseen. 
- Koko vuoden liikevaihdon orgaaniseksi kasvuksi ennakoidaan kansain-
  välisestä talouskehityksestä riippuen 5%, mikä on aiemman ennustuk-
  sen (5-20%) alarajalla.
- Koko tilivuodelle ennakoidaan nollatulosta (EBITDA) ilman Opuksen
  vaikutusta ja noin 5 Meur tappiollista tulosta (EBITDA) Opuksen
  kanssa.
- Opus360 Corporationin oston ensimmäinen vaihe toteutui 31.7.2001.
  Toisen vaiheen ennakoidaan lopullisesti toteutuvan 20.11.2001
  pidettävän Opus360 Corporationin yhtiökokouksen jälkeen.
- Uusi Artemis-tuote, Portfolio Director, tuotiin markkinoille syys-
  kuussa maailmanlaajuisesti. Uusi tuote laajentaa Artemiksen tuote-
  valikoimaa strategisen johtamisen alueelle. Tuotteen myynnin odot-
  etaan näkyvän liikevaihdossa vuonna 2002
- Yhtiön hallitus päätti selvittää mahdollisuutta jakaa yhtiö jakau-
  tumisprosessissa globaaliin Artemis-ohjelmistoliiketoimintaan ja
  pohjoismaisesti toimivaan ohjelmisto- ja palveluliiketoimintaan.
  Selvitys tehdään vuoden loppuun mennessä. 

LIIKEVAIHTO JA TULOSKEHITYS

Tulos ja tase on laskettu sen mukaisesti, että Opus-kauppa on saa-
tettu loppuun ja Proha omistaa 80 % Artemis International Solutions
Corporationista (AISC) ja AISC omistaa 19,9 % Intellisoftista ja
Accountorista. Perusteena tälle on se, että lopullisen toteutuksen
edellytyksenä oleva Opuksen yhtiökokous on määrätty pidettäväksi
20.11.2001 ja Proha Oyj:llä on sekä riittävä äänimäärä että velvoite
äänestää toteuttamisen puolesta.

Konsernin liikevaihto katsauskaudella 1.1.-30.9.2001 nousi 60,4 mil-
joonaan euroon, kun se vuotta aiemmin vastaavalla kaudella oli
18,4 Meur. Tulos ennen rahoituskuluja, veroja ja poistoja (EBITDA)
oli -4,6 Meur (3,4 Meur).

Liiketulos oli 7,8 Meur tappiollinen, kun se edellisen vuoden vastaa-
valla kaudella oli 2,8 Meur voitollinen. Tulos ennen tilinpäätössiir-
toja ja veroja oli -8,5 Meur (-14,1 % liikevaihdosta), edellisenä
vuonna 2,8 Meur. Tulos/osake yhdeksältä kuukaudelta oli -0,16 euroa,
(0,09 euroa).

LIIKEVAIHTO JA EBITDA LIIKETOIMINTA-ALUEITTAIN, 1000 EUR

Liiketoiminta-alue                Liikevaihto    EBITDA        %
Artemis-yhtiöt 
(Projektijohtaminen)              58 379       -1 658       -2,8
Accountor-yhtiöt
(Talousjohtaminen)                 3 641         -138       -3,8
Intellisoft-yhtiöt 
(Internet teknologia)              1 476         -172      -11,6
Muu toiminta                       1 462       -1 167      -79,8
Eliminoinnit                      -4 560       -1 491
Yhteensä                          60 397       -4 626       -7,7

RAHOITUS JA INVESTOINNIT

Taseen loppusumma oli katsauskauden lopussa 60,1 Meur, kun se edelli-
sen vuoden vastaavana ajankohtana oli 51,5 Meur. Likvidien varojen
määrä oli 6,5 Meur, edellisen vuoden vastaavana ajankohtana 5,2 Meur.
Konsernin maksuvalmius, Quick Ratio oli 0,89.

Kansainvälisten strategisten tuotteiden tuotekehitysmenot katsauskau-
della olivat 9,6 Meur, josta suoraan kuluiksi on kirjattu 9,2 Meur.

Korollisen vieraan pääoman osuus kokonaispääomasta oli 10,7 %
katsauskauden lopussa.

TUOTEKEHITYS

Katsauskaudella kansainvälisten strategisten tuotteiden kehitykseen
investoitiin 16 % konsernin liikevaihdosta. Sen lisäksi on alueelli-
sesti kehitetty taktisia tuotteita. Näiden tuotteiden kehitys on osit-
tain tehty asiakasprojekteina. Taktisten tuotteiden kehitysmenot on
kirjattu kuluiksi.

Kokonaan uusi Artemis-tuote, Portfolio Directorin (TM), tuotiin mark-
kinoille maailmanlaajuisesti syyskuussa. Vuoden loppuun saakka tuo-
tetta tarjotaan kansainvälisesti rajoitetulle asiakaskunnalle. Tuot-
teen pilottiprojektit on käynnistetty.

Syksyllä julkistettujen muiden Artemis-tuotteiden ja tuoteversioiden
kehitys on edennyt suunnitellusti. Views-tuotteiden uusien versioiden
lanseeraus ajoittuu kuluvan vuoden viimeiselle neljännekselle ja seu-
raavan vuoden ensimmäiselle neljännekselle. WorkForce Procurement
-ohjelmiston tuotekehitys on vaikean markkinatilanteen vuoksi
lopetettu.

Talousjohtamisen liiketoiminta-alueella Prohan tytäryhtiön Accountor
Oy:n liikevaihto jatkoi kasvuaan. Katsauskaudella liikevaihto kasvoi
125% verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Palvelukonsep-
tien tuotteistaminen on edennyt suunnitellusti, ja kehitysinvestoin-
nit pääosailtaan suoritettu. Internet Accounting Partner ja IAP-Flow
-tuotteiden kohdemarkkinoina ovat suuret yritykset, jotka voivat saa-
vuttaa merkittäviä kustannussäästöjä sähköisestä ostolaskujen käsit-
telystä.

Internet-liiketoiminta-alueella Proha tytäryhtiössä Intellisoft
Oy:ssä tuotteistamistyö - omien ohjelmistojen ja kolmansien osapuo-
lien järjestelmien integrointi - on edennyt suunnitellusti. Palvelu-
kokonaisuuksien markkinointi- ja myyntityö on käynnistynyt odotetulla
tavalla. Intellisoft on merkittävässä roolissa myös Accountorin pal-
veluiden tietotekniikan toteuttajana. Liiketoiminnan kannattavuus
paranee edelleen vuoden loppua kohti.

YRITYSOSTOT JA MUUTOKSET OSAKKUUSYHTIÖISSÄ

OPUS360 CORPORATION

Huhtikuussa Proha Oyj ja yhdysvaltalainen ohjelmistoyritys Opus360
Corporation tekivät sopimuksen, jonka tuloksena Proha saa 80 %
Opus360 Corporationin koko osakekannasta vastikkeena Artemis-liiketoi-
minnasta ja 19,9 %:n osuudesta Accountor Oy:n ja Intellisoft Oy:n
osakkeista. Sopimusta muutettiin 12.7.2001 siten, että kauppa sovit-
tiin toteutettavaksi kahdessa vaiheessa. 

Ensimmäisessä vaiheessa, joka toteutettiin 31.7.2001, Proha sai sille
suunnatussa annissa 73.938.702 Opus360:n osaketta vastineeksi
Artemis-osakkeistaan. Tämän jälkeen Proha omistaa 59,75 prosenttia
Opus360:n osakepääomasta. Prohan ylimääräinen yhtiökokous hyväksyi
yrityskaupan 30.7.2001 sopimusehtojen edellyttämällä tavalla.

Toisessa vaiheessa Proha saa noin 125,5 miljoonaa Opus360:n osaketta
vastikkeeksi lopuista Artemis-osakkeistaan ja Prohan tytäryhtiöiden
Accountor Oy:n ja Intellisoft Oy:n 19,9 %:n suuruisista osuuksista.
Tämän toisen vaiheen kaupan jälkeen Prohalla on omistuksessaan noin
80 % Opus360:n osakkeista. Toinen vaihe pyritään toteuttamaan
20.11.2001 pidettävän Opuksen yhtiökokouksen jälkeen. 

Osakevaihtosopimuksen toisen vaiheen toteutuminen edellyttää, että
Opuksen yhtiökokous hyväksyy muutokset Opuksen yhtiöjärjestykseen.
Yhdysvaltain säännösten mukaisesti Opus jätti 6.11.2001 United States
Securities and Exchange Commissionin (SEC) käsiteltäväksi varsinaisen
ehdotuksen valtuutukseksi (Definitive Proxy Statement). Valtuutus
sisältää kutsun ylimääräiseen yhtiökokoukseen 20.11.2001 ja ehdotuk-
sen Opuksen enimmäisosakepääoman korotukseksi 150.000.000 osakkeesta
500.000.000 osakkeeseen. Tämä sisältää hallituksen valtuutuksen päät-
tää osakkeiden liikkeeseenlaskemisesta mainituissa rajoissa. Lisäksi
esitetään yhtiökokouksen päätettäväksi yhtiön nimen muuttaminen
Artemis International Solutions Corporationiksi. Oikeus osallistua
yhtiökokoukseen on osakkeenomistajilla, jotka ovat viimeistään
5.11.2001 merkitty osakkeenomistajaksi osakerekisteriin. Proxy
Statementissa kerrotaan myös Prohan ja Opuksen kauppaan liittyvistä
äänestyssopimuksista, joiden mukaan Opuksen osakkeista 2,7 % omistava
Ari Horowitz, Executive Vice President, ja Proha Oyj suurimpana 
osakkeenomistajana ovat velvoitettuja äänestämään Proxy Statementin
ehdotusten puolesta.

Kaupan seurauksena Opus360 Corporationista tulee Prohan Artemis-kon-
sernin emoyhtiö. Yhdistetyt liiketoiminnot jatkavat toimintaansa
Artemis International Solutions Corporation -nimellä. Artemis
International Solutions Corporationin hallituksen puheenjohtajaksi on
valittu Prohan toimitusjohtaja Pekka Pere ja toimitusjohtajaksi
Artemiksen nykyinen toimitusjohtaja, Prohan hallituksen jäsen, Steven
Yager. Pere ja Yager jatkavat Proha Oyj:n hallituksen jäseninä.

Toteutettu kauppa on vahvistanut Prohan rahoitusasemaa ja pienentänyt
konsernin vieraan pääoman määrää.

HENKILÖSTÖ

Henkilöstön määrän kasvu jatkui. Katsauskauden lopussa Proha-konser-
nissa työskenteli 717 henkeä. Edellisenä vuonna vastaavalla kaudella
henkilöstön määrä oli 461. Henkilöstökulut olivat 37,2 Meur
(7,7 Meur), 61,2 % liikevaihdosta (41,7 %). Projektijohtamisen liike-
toiminta-alueella työskenteli 577 (322), talousjohtamisen alueella 98
(83) ja Internet-teknologian alueella 42 (56) henkilöä. Suomessa 
työskenteli yhteensä 250 henkilöä ja ulkomailla 467.

OSAKEPÄÄOMA

Yhtiön osakemäärä 30.9.2001 oli 51.054.350 kappaletta ja osakepääoma
13.274.131,10 euroa. Osakemäärässä on otettu huomioon Artemis
Acquisition Corporationin omistuksessa olleiden 1.960.180 osakkeen
mitätöinti 15.8.2001. 

ANTIVALTUUDET

Hallituksella on voimassa ylimääräisen yhtiökokouksen 13.12.2000
antama valtuutus päättää osakepääoman korottamisesta yhdellä tai
useammalla uusmerkinnällä siten, että uusmerkinnässä voidaan merkitä
yhteensä enintään 7.000.000 kappaletta uusia osakkeita kirjanpidol-
liselta vasta-arvoltaan 0,26 euroa. Osakepääomaa voidaan valtuutuksen
nojalla korottaa enintään 1.820.000 eurolla. Valtuutuksesta on käyt-
tämättä 6.685.595 osaketta eli 1.738.254,70 euroa. Valtuutus on
voimassa 12.12.2001 asti. 

KAUPANKÄYNTI HELSINGIN PÖRSSISSÄ

Proha Oyj:llä oli katsauskauden päättyessä yhteensä 3477 rekisteröi-
tyä osakkeenomistajaa. Katsauskaudella kaupankäynnin alin kurssi oli
0,27 euroa ja ylin kurssi 0,71 euroa. Yhtiön markkina-arvo katsaus-
kauden päättyessä oli noin 13,8 miljoonaa euroa.

KATSAUSKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT

Selvitys yhtiön jakautumisesta
Prohan hallitus päätti kokouksessaan 19.10.2001 selvittää mahdolli-
suutta jakaa yhtiö jakautumisprosessissa globaaliin Artemis-ohjelmis-
toliiketoimintaan ja pohjoismaisesti toimivaan ohjelmisto- ja palvelu-
liiketoimintaan. Selvitys tehdään kuluvan vuoden loppuun mennessä.
Mikäli osakeyhtiölain mukaiseen jakautumiseen päädyttäisiin,
Proha Oyj:n omistajat jatkaisivat uusien yritysten omistajina ja
saisivat jakautumisen tuloksena syntyvien uusien yhtiöiden osakkeita
samassa suhteessa kuin he omistavat Proha Oyj:tä jakautumisen
tapahtuessa.

Muut katsauskauden jälkeiset tapahtumat
Artemis International Solutions Corporationin ja Opus360
Corporationinliiketoimintojen yhdistäminen on saatettu päätökseen.

Proha-konsernin norjalainen osakkuusyhtiö Dovre International AS
solmi sopimuksen Norjan valtion öljy-yhtiön Statoil ASA:n kanssa öljy-
kentän käyttöönottoprojektista. Sopimuksen kesto on 2 vuotta ja
arvioitu työmäärä on yli 10 henkilötyövuotta.

Prohan ja Opus360 Corporationin osakevaihtosopimuksen loppuun saatta-
mista varten Opus jätti 6.11.2001 Securities and Exchange
Commissionille varsinaisen valtuutuksen (Definitive Proxy Statement),
joka sisältää kutsun ylimääräiseen yhtiökokoukseen 20.11.2001.
Ylimääräinen yhtiökokous päättää Opus360 Corporationin yhtiöjärjes-
tyksen muutoksesta siten, että yhtiön enimmäisosakepääoma korotetaan
150.000.000 osakkeesta 500.000.000 osakkeeseen. Tämä sisältää halli-
tuksen valtuutuksen päättää osakkeiden liikkeeseenlaskemisesta maini-
tuissa rajoissa. Lisäksi päätetään yhtiön nimen muuttamisesta Artemis
International Solutions Corporationiksi. Oikeus osallistua yhtiöko-
koukseen on osakkeenomistajilla, jotka ovat viimeistään 5.11.2001
merkitty osakkeenomistajaksi osakerekisteriin. 

YHTIÖKOKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET

Proha Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous 30.7.2001

- hyväksyi Opus360 Corporation yrityskaupan hallituksen ehdotuksen
  mukaisesti,
- hyväksyi hallituksen ehdotuksen Prohan tytäryhtiön Artemis
  Acquisition Corporationin omistamien 1.960.180 Proha Oyj:n osakkeen
  mitätöimisestä ja yhtiön osakepääoman alentamisesta mitätöityjen
  osakkeiden yhteenlaskettua kirjanpidollista vasta-arvoa vastaavalla
  määrällä eli 509.646,80 eurolla. Osakepääoman alentaminen tapahtuu
  siirtämällä 509.646,80 euroa ylikurssirahastoon, joka on yhtiön si-
  dottua omaa pääomaa. Osakepääoman alentaminen ei vaikuta yhtiön
  osakeomistuksien tai äänivallan jakautumiseen, koska mitätöitävät
  osakkeet ovat yhtiön tytäryhtiön Artemis Acquisition Corporationin
  hallinnassa.
- päätti yhtiöjärjestyksen 6 §:n muuttamisesta kuulumaan seuraavasti: 
  "6§ Hallitus 
  Yhtiöllä on hallitus, johon kuuluu vähintään kolme (3) ja enintään
  kahdeksan (8) varsinaista jäsentä. Hallituksen jäsenten toimikausi
  päättyy vaalia ensiksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päätty-
  essä. Hallituksen vaalin jälkeen ensiksi pidettävässä kokouksessa
  hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohta-
  jan, joiden toimikausi kestää valitsemista seuraavan varsinaisen
  yhtiökokouksen päättymiseen saakka."
- hyväksyi hallituksen ehdotuksen hallituksen jäsenten lukumäärän nos-
  tamisesta nykyisen kuuden sijasta kahdeksaan varsinaiseen jäseneen.
- hyväksyi hallituksen ehdotuksen hallituksen kokoonpanosta Opus360
  Corporationin kanssa tehdyn yrityskauppasopimuksen mukaisesti
  seuraavalla tavalla:
  Pekka Mäkelä erosi hallituksesta. Uusiksi jäseniksi valittiin
  Opus360 Corporationin hallituksen jäsenet Ari Horowitz ja James A.
  Cannavino sekä talousjohtaja Peter Schwartz. Hallituksessa jatkavat
  puheenjohtajana Olof Ödman ja jäseninä Steven Yager, Alec Gores,
  Pekka Pere ja Klaus Cawén.


KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUKSEN LAATIMISPERIAATTEET

Osavuosikatsauksen konserniyhdistelyssä on noudatettu tilinpäätöksen
31.12.2000 laatimisperiaatteita. Laskentaperiaatteena on käytetty
tilannetta kun Opus-kauppa on saatettu lopuun ja Proha omistaa 80 %
Artemis International Solutions Corporationsita (AISC) ja AISC
omistaa 19,9 % Intellisoftista ja Accountorista. Opus360 Corporation
on yhdistetty 1.8.2001 alkaen.

Konsernireservin tuloutus

Opus360 Corporationin kaupasta syntynyt 6,15 miljoonan Euron konserni-
reservi tuloutetaan 11 kuukauden aikana 1.8.2001 alkaen. Katsauskau-
della konsernireserviä on tuloutettu 1,12 miljoonaa Euroa.

Konserniliikearvon poisto

Konsernin liikearvot poistetaan Artemis yhtiöiden osalta 10 vuodessa
ja muiden yhtiöiden osalta 3 vuodessa. Katsauskaudelle kirjatut kon-
serniliikearvon poistot ovat 2,3 Meur.

Opus 360 Corporationin vähemmistöosuus

Opuksen vähemmisöosakkaille on erotettu vähemmistöosuutta 20 % han-
kintahetken omasta pääomasta ja katsauskauden tuloksesta, yhteensä
0,9 Meur. Vähemmistöosuuden erottelu perustuu siihen, että Opuksen
hankinnan lopullisen toteutuksen edellytyksenä oleva Opuksen yhtiö-
kokous on määrätty pidettäväksi 20.11.2001 ja Proha Oyj:llä on sekä
riittävä äänimäärä että velvoite äänestää toteuttamisen puolesta. 

Jos vähemmistöosuus olisi erotettu syyskuun lopussa vallinneen juri-
disen omistusoikeuden 40,31 % mukaisesti, vähemmistöosuus olisi
ollut 1,8 Meur.

Käyttöomaisuuden arvostus

Koneiden ja kaluston poistosuunnitelmaa on muutettu edellisestä vuo-
desta. Suunnitelman mukainen poistoaika on 3 - 10 vuotta. Poistomene-
telmänä noudatetaan tasapoistoa.

Tutkimus- ja tuotekehitysmenot

Katsauskaudella tutkimus- ja tuotekehitysmenot olivat 9,6 Meur.
Niistä 0,4 Meur on aktivoitu taseeseen ja 9,2 Meur kirjattu kuluksi.

Omat osakkeet

Konsernilla ei ole hallussa Proha Oyj:n osakkeita. Konsernin hallussa
aiemmin olleet mitätöitiin 15.8.2001. Osakkeet vastasivat 3,7 % kaik-
kien osakkeiden lukumäärästä.

LÄHIAJAN NÄKYMÄT JA TULOSKEHITYS

Vaikea markkinatilanne ja syksyn tapahtumat Yhdysvalloissa ovat ai-
heuttaneet erityisesti lisenssimyynnin hidastumista kuluvan vuoden
jälkipuoliskolla. Odotuksemme vuoden 2001 liikevaihdon kasvusta ja
tuloksesta ovat aiemmin antamamme arviovälin alarajalla eli liike-
vaihdon kasvu noin 5% ja tulos ilman Opus360-kaupan vaikutusta on
nolla (EBIDTA). Opus360-kaupan vaikutus elo-syyskuulta on noin
2,9 Meur negatiivinen (EBITDA) ja Prohan johdon arvio vuoden vii-
meisen neljänneksen vaikutuksesta on noin 2 Meur negatiivinen
(EBITDA).

Vuodelle 2002 ei odoteta merkittävää liikevaihdon kasvua ja toimin-
nassa keskitytään kannattavuuden parantamiseen. Uudet ohjelmisto-
versiot ja täysin uudet tuotteet antavat kuitenkin mahdollisuuden
voimakkaampaan kasvuun markkinaolosuhteiden niin salliessa. Ohjel-
mistomarkkinoiden taantumasta johtuen yhtiö arvioi vaatimattomankin
kasvun parantavan markkinaosuutta. 

Accountorin ja koko taloushallinnon palvelu- ja ohjelmistotoiminnan
odotetaan kasvavan merkittävästi myös loppuvuoden ja jatkavan kas-
vuaan ensi vuonna. Vuonna 2002 yhtiö odottaa toiminnan kannattavuuden
edelleen paranevan. Maailman mittakaavassa ainutlaatuinen ostolasku-
jen sähköisen käsittelyn palvelutuote IAP Flow on otettu markkinoilla
hyvin vastaan ja tuotantokäyttö on aloitettu.

Intellisoft on saavuttanut kannattavuustavoitteensa ja toiminnan odo-
tetaan kasvavan ja kannattavuuden edelleen parantuvan vuoden 2002
aikana. Yleisen talouden tilanteen heikentyminen on osaltaan paran-
tanut ASP-palvelutoiminnan kilpailukykyä perinteisiin tietotekniikka-
investointeihin verrattuna.


Espoossa 
Proha Oyj:n hallitus

Lisätiedot:
PROHA OYJ
Toimitusjohtaja Pekka Pere, puh. 020 4362 000
pekka.pere@proha.com
www.proha.fi

JAKELU:
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet

TIEDOTUSTILAISUUS

Proha Oyj:n tiedotustilaisuus osavuosikatsauksesta järjestetään
15.11.2001 tiedotusvälineiden edustajille ja analyytikoille
klo 12:00 World Trade Centerissä, kabinetti 2:ssa, 
osoitteessa Aleksanterinkatu 17, Helsinki.
Tervetuloa


KONSERNIN TULOSLASKELMA JA TASE 1.1.-30.9.2001
Luvut eivät ole tilintarkastettuja.

PROHA-KONSERIN TULOSLASKELMA 1.1. - 30.9.2001

TULOSLASKELMA
                               1/01-9/01     1/00-9/00     1/00-12/00
                               (1000 eur)    (1000 eur)    (1000 eur)

Liikevaihto                       60 397         18 415        36 149
Varaston muutos                      -16             50             1
Osuus osakkuusyhtiöiden
tuotosta                            -702              6           -56
Liiketoiminnan muut tuotot           758          2 491         2 226
Materiaalit ja palvelut          -10 315         -3 132        -5 777
Henkilöstökulut yhteensä         -37 247         -7 684       -17 324
Poistot ja arvonalennukset			
 Suunnitelman mukaiset poistot    -1 925           -440        -1 163
Arvonalennukset pysyvien 
vastaavien hyödykk.                  -18             -1            -1
 Poistot konsernin liikearvosta   -2 360           -184          -711
Konsernireservin muutos            1 118              0             0
Poistot ja arvonalennukset
yhteensä                          -3 185           -626        -1 874
Liiketoiminnan muut kulut
yhteensä                         -17 501         -6 762       -11 402

Liikevoitto/-tappio               -7 811          2 758         1 943

Rahoitustuototja -kulut
yhteensä                            -759            -61          -407

Voitto/tappio ennen
satunnaiseriä                     -8 570           2 697        1 537

Satunnaiserät yhteensä                28             131            0

Voitto/tappio ennen
tilinpäätössiirtoja ja veroja     -8 543           2 828        1 537

Tilinpäätössiirrot yhteensä            0               0            0

Tuloverot                           -193            -463         -486

Laskennallisen verovelan muutos       -1               0            0

Voitto/tappio ennen vähemmistö-
osuutta                           -8 737           2 365        1 051

Vähemmistöosuus tilikauden
tuloksesta                           753             -31         -126
Muut välittömät verot                 -1               0            0
 
Tilikauden tulos                  -7 985           2 334          925


TASE                            30.9.2001     30.9.2000    31.12.2000
VASTAAVAA
Pysyvät vastaavat		
Aineettomat hyödykkeet             20 735        13 557      17 520
Aineelliset hyödykkeet              2 878         2 690       2 885
Sijoitukset yhteensä                2 508         3 528       2 706
Pysyvät vastaavat yhteensä         26 122        19 775      23 111

Vaihtuvat vastaavat	
Vaihto-omaisuus yhteensä               98           178         145
Pitkäaikaiset saamiset                279           319         361
Lyhytaikaiset saamiset             27 074        26 096      26 001
Rahoitusarvopaperit                   165           269         270
Rahat ja pankkisaamiset             6 384         4 884       5 787
Vaihtuvat vastaavat                34 000        31 746      32 564

VASTAAVAA YHTEENSÄ                 60 122        51 521      55 675

VASTATTAVAA
Oma pääoma	
Osakepääoma                        13 268        12 560      13 702
Ylikurssirahasto                    3 854           454       3 107
Edellisten tilikausien
voitto (tappio)                     3 746         3 004       2 907
Tilikauden voitto (tappio)         -7 985         2 334         925
Pääomalaina                           187           187         187
Oma pääoma yhteensä                13 070        18 538      20 828

Vähemmistöosuus                     1 099           273         325
Pakolliset varaukset                  585           691         468
Tilinpäätössiirtojen kertymä            0             0           0
Konsernireservi                     5 160             0           0

Vieras pääoma			
 Pitkäaikaiset velat yhteensä       2 223         5 210       5 173
 Lyhytaikaiset velat yhteensä      37 986        26 808      28 880

Vieras pääoma yhteensä             40 209        32 018      34 053

VASTATTAVAA YHTEENSÄ               60 122        51 521      55 675

PROHA-KONSERNIN TUNNUSLUVUT

Eräissä aiemmissa tiedotteissa oli valitettava virhe osakekohtaisissa 
tunnusluvuissa. Joissakin tapauksissa on käytetty historiatiedoissa 
split-korjaamatonta osakemäärää. Korjatut tunnusluvut vuoden 2000 
alusta lähtien on esitetty erillisissä taulukoissa jäljempänä:

PROHA-KONSERNIN TUNNUSLUVUT 1/01-9/01
                               1/01-9/01    1/00-9/00   1/00-12/00

Liikevaihto (1000 eur)          60 397      18 415       36 149
EBITDA*                         -4 626       3 383        3 817
  % liikevaihdosta                -7,7        18,4         10,6
Liikevoitto/tappio (1000 eur)   -7 812       2 758        1 943
%liikevaihdosta                  -12,9        15,0          5,4
EBIT**                          -7 812       2 758        1 943
%liikevaihdosta                  -12,9        15,0          5,4
Tulos ennen tilinpäätös-
siirtoja ja veroja              -8 543       2 828        1 537
% liikevaihdosta                 -14,1        15,4          4,3
Katsauskauden tulos             -7 985       2 334          925
% liikevaihdosta                 -13,2        12,7          2,6

1) Osakkeiden painotettu
 lukumäärä (split korjattu)  51 048 023   26 368 320   31 707 249
1) Tulos/osake, eur              -0,16        0,09         0,03


2) Osakkeiden lukumäärä      51 054 350  46 215 370    50 739 945
  kauden lopussa
2) Oma pääoma/osake, eur          0,25        0,40         0,41

3) Optio-oikeuksilla laimen-
  nettu osakemäärä           51 048 023   26 749 352   32 057 323
3) Tulos/osake, eur              -0,16        0,09         0,03


Henkilökunta katsauskauden
lopussa                            717         461          634

*Tulos ennen rahoituskuluja, veroja ja poistoja
**Tulos ennen rahoituskuluja ja veroja

PROHA-KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2000
                        1/00-3/00   1/00-6/00   1/00-9/00   1/00-
12/00

Liikevaihto (1000 eur)   2 413        6 833       18 415       36 149
EBITDA*                    530        1 332        3 383        3 817
  % liikevaihdosta        22,0         19,5         18,4         10,6
Liikevoitto/tappio 
(1000 eur)                 463        1 105        2 758        1 943
%liikevaihdosta           19,2         16,2         15,0          5,4
EBIT**                     463        1 105        2 758        1 943
%liikevaihdosta           19,2         16,2         15,0          5,4
Tulos ennen tilinpäätös-
siirtoja ja veroja         487          641        2 828        1 537
% liikevaihdosta          20,2          9,4         15,4          4,3
Katsauskauden tulos        361          833        2 334          925
% liikevaihdosta          15,0         12,2         12,7          2,6

1) Osakkeiden painotettu
 lukumäärä 
 (split korjattu)   20 139 353   22 266 312   26 368 320   31 707 249
1) Tulos/osake, eur       0,02         0,04         0,09         0,03


2) Osakkeiden luku-
 määrä kauden
 lopussa            23 447 815   26 101 100   46 215 370   50 739 945
2) Oma pää-
 oma/osake, eur          0,30          0,33         0,40         0,41

3) Optio-oikeuksilla
  laimennettu 
  osakemäärä        20 374 888   22 555 095   26 749 352   32 057 323
3)Tulos/osake, eur        0,02         0,04         0,09         0,03


Henkilökunta katsauskauden
lopussa                    190           226          461          
634

*Tulos ennen rahoituskuluja, veroja ja poistoja
**Tulos ennen rahoituskuluja ja veroja

PROHA-KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2001
                                 1/01-3/01    1/01-6/01   1/01-9/01

Liikevaihto (1000 eur)             20 779       42 152      60 884
EBITDA*                                 2         -736      -3 269
  % liikevaihdosta                    0,0         -1,7        -5,4
Liikevoitto/tappio (1000 eur)        -984       -2 817      -6 419
%liikevaihdosta                      -4,7         -6,7       -10,5
EBIT**                               -984       -2 817      -6 419
%liikevaihdosta                      -4,7         -6,7       -10,5
Tulos ennen tilinpäätös-
siirtoja ja veroja                 -1 080       -3 159      -7 150
% liikevaihdosta                     -5,2         -7,5       -11,7
Katsauskauden tulos                -1 106       -3 234      -6 761
% liikevaihdosta                     -5,3         -7,7       -11,1

1)Osakkeiden painotettu
 lukumäärä (split korjattu)    51 035 158   51 044 807   51 048 023
1)Tulos/osake, eur                  -0,02       -0,06        -0,13

2) Osakkeiden luku-
 määrä kauden
 lopussa                       51 054 350   51 054 350   51 054 350
2) Oma pää-
 oma/osake, eur                      0,39         0,35         0,25

3)Optio-oikeuksilla laimen-
  nettu osakemäärä             51 172 992   51 095 323   51 048 023
3)Tulos/osake, eur                  -0,02        -0,06       -0,13


Henkilökunta katsauskauden
lopussa                               684          707         717

*Tulos ennen rahoituskuluja, veroja ja poistoja
**Tulos ennen rahoituskuluja ja veroja

LIIKEVAIHDON JAKAUTUMINEN MAITTAIN

Yhdysvallat 36,3 %
Suomi       17,7 %
Englanti    12,2 %
Ranska       9,0 %
Italia       8,0 %
Japani       8,8 %
Saksa        4,1 %
Singapore    2,0 %
Norja        1,0 %
Korea        0,7 %
Hong Kong    0,2 %


         

<< Takaisin