Proha Oyj PÖRSSITIEDOTE 17.5.2001 klo 9.15
PROHA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2001
- Liikevaihto 20,8 Meur (123,8 Mmk),kasvua 767 % edellisen vuoden
vastaavaan kauteen verrattuna. Kasvua vuoden 2000 viimeiseen neljän-
nekseen 17 %
- Liiketappio katsauskaudella -1,0 Meur (-5,9 Mmk), edellisen vuoden
vastaavalla kaudella liikevoitto oli 0,5 Meur
- Tulos ennen rahoituskuluja, veroja ja poistoja (EBITDA) oli
0,002 Meur, edellisen vuoden vastaavalla kaudella 0,53 Meur
- Koko vuoden liikevaihdon ja tuloksen arvioimiseen vaikuttaa epävar-
muus Yhdysvaltain ja muun maailman talouden kehityksestä vuoden
lopulla.
- Yhtiön ennuste 10 %:n voittotasosta (EBITDA) sisältää oletuksen
talouden elpymisestä vuoden lopulla. Mikäli yleinen talouden kehitys
jatkuu ennallaan, tavoitteena on positiivinen tulos.
- Koko vuoden liikevaihdon kasvuksi ennakoidaan 5-20 % Yhdysvaltain
ja muun maailman talouskasvusta riippuen. Yhtiön aiempi arvio
oli 20 %.
- Liikevaihto- ja tulosennusteissa ei ole mukana Opus360 Corporationin
kaupan vaikutuksia. Opuksen tiedossa olevat ja ennustetut tappiot
vaikuttavat kaupan toteutusajankohdasta riippuen Prohan kirjanpidol-
liseen tulokseen. Tappiot on otettu huomioon Opuksen kauppahinnassa.
LIIKEVAIHTO JA TULOSKEHITYS
Konsernin liikevaihto katsauskaudella 1.1.-31.3.2001 nousi 20,8 mil-
joonaan euroon, kun se vuotta aiemmin vastaavalla kaudella oli
2,4 Meur. Tulos ennen rahoituskuluja, veroja ja poistoja (EBITDA) oli
0,002 Meur (0,5 Meur).
Liikevoitto pieneni -1,0 miljoonaan euroon edellisen vuoden vastaavan
kauden 0,5 miljoonasta eurosta. Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja
veroja oli -1,1 Meur (-5,2% liikevaihdosta), edellisenä vuonna
0,5 Meur. Tulos/osake kolmelta kuukaudelta oli -0,02 euroa,
(0,08 euroa).
LIIKEVAIHTO JA EBITDA LIIKETOIMINTA-ALUEITTAIN, 1000 EUR
Liiketoiminta-alue Liikevaihto EBITDA %
Artemis-yhtiöt
(Projektijohtaminen) 18 900 78 0
Accountor-yhtiöt
(Talousjohtaminen) 1 168 7 1
Intellisoft-yhtiöt
(Internet teknologia) 532 -57 -11
Muu toiminta 178 -25 -14
Yhteensä 20 779 2 0
RAHOITUS JA INVESTOINNIT
Taseen loppusumma oli katsauskauden lopussa 57,1 Meur, kun se edelli-
sen vuoden vastaavana ajankohtana oli 10,6 Meur. Likvidien varojen
määrä oli 5,5 Meur, edellisen vuoden vastaavana ajankohtana 5,8 Meur.
Konsernin maksuvalmius, Quick Ratio, laski liiketoiminnan volyymin
kasvaessa 2,8:sta 1,1:een.
Laajan tuotekehitystoiminnan ja toteutuneiden yrityskauppojen
lisäksi merkittävimmät investoinnit tehtiin koneisiin ja
kalustoon 0,4 Meuroa.
Korollisen vieraan pääoman osuus kokonaispääomasta oli 13,9% katsaus-
kauden lopussa.
TUOTEKEHITYS
Artemiksen uuden sukupolven tuoteperhe, joka täydentää nykyistä tuot-
teistoa julkistetaan syksyllä 2001. Pian tämän jälkeen julkistetaan
tuotteita, jotka täydentävät Artemiksen BMA-arkkitehtuuria (Business
Management Architecture).
Katsauskaudella talousjohtamisen liiketoiminta-alueella Prohan tytär-
yhtiö Accountor Oy panosti uuteen teknologiaan perustuvan talouden
kokonaishallinjärjestelmän integrointiin ja menetelmien kehittämiseen.
Virtuaalisen yrityshallinnon palvelun ProCountor.Comin operatiivista
toimintaa vahvistettiin. Järjestelmä on käyttövalmis ja varsinainen
tuotantopalvelu on aloitettu toukokuussa.
Prohan Internet teknologian liiketoiminta-alueella Intellisoft Oy on
kehittänyt ASP-liiketoimintaa; sovellusvuokrauspalvelua, ulkoistuspal-
velua sekä rakentanut näitä toimintoja tukevaa infrastruktuuria.
Tulevaisuudessa Intellisoft keskittyy entistä tarkemmin sovellusvuok-
rauspalvelujen tuottamiseen.
YRITYSOSTOT JA MUUTOKSET OSAKKUUSYHTIÖISSÄ
Katsauskaudella Proha Oyj saattoi päätökseen kaupan, jossa Proha
hankki osakevaihdolla omistukseensa JST Investments (Asia) Pte Ltd:n
(JST) koko osakekannan. Järjestelyssä JST:n omistajille annettiin
yhteensä 278.275 uutta Proha Oyj:n osaketta. Lisäksi PMsoft Korean
vähemmistöosuuden omistajille annettiin merkittäväksi 36.130 osaketta.
Proha Oyj saattoi myös päätökseen kaupan, jolla Proha osti 25% PMSoft
Korea Ltd:n osakekannasta 221.350 euron kauppahinnalla. Loput 75%
PMSoft Korean osakkeista on PMSoft Asian omistuksessa.
Tammikuussa 2001 Proha Oyj ja sveitsiläinen interaktiivisia koulutus-
ohjelmia projektien- ja resurssien hallintaan kehittävä STS Sauter
Training & Simulation SA (STS) tekivät sopimuksen, jonka mukaan Proha
investoi STS:ään CHF 750.000 ja saa vastineeksi 33% STS:n osakekan-
nasta. Edellyttäen että sopimuksen toteuttamisen edellytykset ovat
olemassa, investoinnin ennakoidaan toteutuvan syyskuun loppuun men-
nessä. Investoinnin toteutuessa Proha saa option ostaa loput 67%
STS:n osakkeista vuosien 2002 ja 2003 kuluessa. Optiota toteutet-
taessa osakkeet voidaan maksaa joko rahana tai Prohan osakkeilla.
Kauppahinta perustuu STS:n liikevaihtoon ja tulokseen. Sopimus tuo
Proha-konsernille oikeuden STS:n Internet-pohjaisen projektien- ja
resurssien hallinnan koulutusohjelmistojen maailmanlaajuiseen
jakeluun Artemis-nimen alla. Artemis otti osaksi tuoteperhettään STS:n
internet-opiskeluohjelmat (e-learning) SyberGuide, SyberTrain ja
SimulTrain.
Helmikuussa Proha Oyj:n norjalainen tytäryhtiö Safran Software
Solutions AS (Safran) ja norjalainen Holding-yritys Dovregruppen AS
solmivat sopimuksen, jonka mukaan Safran osti 40 % Dovregruppen AS:n
tytäryhtiön Dovre International AS:n (Dovre) osakekannasta. Tämän
Norjan johtavan projektijohtamiseen erikoistuneen konsultointiyri-
tyksen liikevaihto oli vuonna 2000 94 miljoonaa NOK ja sen palveluk-
sessa oli vuoden vaihteessa 115 henkilöä. Kauppahinta oli 10 miljoo-
naa Norjan kruunua. Kauppa saatettiin alkuperäisten ehtojen mukaisesti
päätökseen 8.5.2001.
Safran sai lisäksi optiot ostaa loput 60 % Dovren osakkeista vuosien
2003 ja 2006 välisenä aikana. Optioiden perusteella mahdollisesti
toteutuvan kaupan kauppahinta perustuu Dovren liikevaihtoon ja tulok-
seen optioajan kuluessa. Kauppahinta voidaan maksaa rahana tai Prohan
osakkeilla. Safranilla on oikeus myös siirtää optionsa Prohalle.
Maaliskuussa Prohan konserniin kuuluva Accountor Oy osti lahtelaisen
tilitoimiston Taloushallinta Oy Tilikolmion koko osakekannan.
YHTEISTYÖSOPIMUKSET
Tammikuussa Proha Oyj ja BasWare Oyj sopivat maailmanlaajuisesta
yhteistyöstä. Proha tarjoaaa ASP-palveluna (Application Service
Provider) maailmanlaajuisesti BasWare e-Flow PIP ostolaskujen käsit-
telyjärjestelmää ja Target-tuotteita taloushallinnon liiketoiminta-
alueella. Lisäksi sekä Prohan ASP-palvelu että sähköinen laskunkäsit-
telypalvelu BREVe liitetään BasWaren myeflow.com-verkkolaskupalve-
luun. Proha sai myös oikeuden BasWare e-Flow PIP ja Target-tuotteiden
jälleenmyyntiin maissa, joissa ne ovat saatavina ASP-palveluna.
Proha Oyj ja Elma Oy Electronic Trading (Elma) sopivat strategisesta
yhteistyöstä, jonka mukaan Proha tarjoaa asiakkailleen verkkolasku-
palveluja hyödyntäen Elman verkkolaskuinfrastruktuuria. Proha liittää
Elman tarjoaman verkkolaskupalvelun omiin ProCountor.Com- ja IAP
(Internet Accounting Partner)-palveluihinsa talousjohtamisen liike-
toiminta-alueella. Verkkolaskutusyhteistyö kattaa alkuvaiheessa Suomen
lisäksi Pohjoismaat. Sopimuksen piiriin kuuluvat myös Elman TYVI
(Tietovirrat Yrityksiltä Viranomaisille)-palvelut.
Helmikuussa Proha Oyj ja SAP Finland Oy solmivat strategisen kumppa-
nuussopimuksen. Sopimuksen mukaan Prohan tytäryhtiö Accountor Oy tar-
joaa mySAP.com ratkaisua sovellusvuokrauspalveluna ensimmäisenä Suo-
messa. Sopimus kattaa koko Euroopan talousalueen ja Sveitsin.
KONSERNIRAKENNE JA SEN MUUTOKSET
Proha ilmoitti yksinkertaistavansa kevään 2001 aikana konserniraken-
nettaan Suomessa. Liiketoimintoja yhdistetään kolmella liiketoiminta-
alueella (projektijohtaminen, talousjohtaminen ja internet-teknologia)
toimiviksi yhtiöiksi. Konsernitasolla strategiset liiketoimintayksiköt
ovat järjestelyjen jälkeen Artemis-konserni, Accountor Oy ja
Intellisoft Oy.
HENKILÖSTÖ
Henkilöstön määrän kasvu jatkui. Katsauskauden lopussa Proha-konser-
nissa työskenteli 684 henkeä. Edellisenä vuonna vastaavalla kaudella
henkilöstön määrä oli 190. Henkilöstökulut olivat 12,7 Meur, 60,9 %
liikevaihdosta. Projektijohtamisen liiketoiminta-alueella työskenteli
557, talousjohtamisen alueella 86 ja Internet-teknologian alueella 41
henkilöä. Suomessa työskenteli yhteensä 227 henkilöä ja ulkomailla
457.
OSAKEPÄÄOMA
Yhtiön osakemäärä 1.1.2001 oli 52.700.125 kappaletta ja osakepääoma
13.702.032,50 euroa.
Osakepääoman muutokset
Kauppa- Osake- Osake- Suunnattu
rekisteri määrän pääoman anti
lisäys lisäys
(pvm) (kpl) (eur )
05.1.01 278.275 72.351,50 PMSoft Asia
13.1.01 36.130 9.393,80 PMSoft Korea
Osakemäärä
ja -pääoma
31.3.2001 53.014.530 13.783.777,80
ANTIVALTUUDET
Hallituksella on voimassa ylimääräisen yhtiökokouksen 13.12.2000
antama valtuutus päättää osakepääoman korottamisesta yhdellä tai
useammalla uusmerkinnällä siten, että uusmerkinnässä voidaan merkitä
yhteensä enintään 7.000.000 kappaletta uusia osakkeita kirjanpidolli-
selta vasta-arvoltaan 0,26 euroa. Osakepääomaa voidaan valtuutuksen
nojalla korottaa enintään 1.820.000 eurolla. Valtuutuksesta on käyt-
tämättä 6.685.595 osaketta eli 6.685.595 euroa. Valtuutus on voimassa
12.12.2001 asti.
HENKILÖSTÖN KANNUSTINJÄRJESTELMÄ
Proha Oyj:n hallitus päätti 4.2.2001 ylimääräisen yhtiökokouksen sille
13.12.2000 antaman valtuutuksen nojalla laskea liikkeeseen enintään
2.000.000 Proha Oyj:n osakkeeseen oikeuttavat optio-oikeudet. Osakkei-
den merkintäaika päättyy kaikilla optio-oikeuksilla 4.2.2006.
Optio-oikeudet tarjottiin vastikkeetta Proha-konsernin työntekijöille
Suomessa ja ulkomailla, sekä tietyille Proha-konsernin hallitusten
jäsenille osana konsernin henkilöstön kannustinjärjestelmää.
Proha Oyj:n hallitus hyväksyi kokouksessaan 9.3.2001 henkilöstön
kannustinjärjestelmään kuuluvan optioannin ensimmäisenä merkintä-
aikana 15.2.- 8.3.2001 tehdyt merkinnät.
Optioannissa merkittiin yhteensä 1.784.828 Proha Oyj:n osakkeeseen
oikeuttavat optio-oikeudet. Hallitus vahvisti optio-oikeuksien nojalla
merkittävän osakkeen merkintähinnaksi 1,35 euroa.
KAUPANKÄYNTI HELSINGIN PÖRSSISSÄ
Proha Oyj:llä oli katsauskauden päättyessä yhteensä 2.742 rekisteröi-
tyä osakkeenomistajaa. Katsauskaudella kaupankäynnin alin kurssi oli
0,87 euroa ja ylin kurssi 3,15 euroa. Yhtiön markkina-arvo katsaus-
kauden päättyessä oli noin 55,7 miljoonaa euroa.
YHTIÖKOKOKOUSTEN PÄÄTÖKSET
Proha Oyj:n varsinainen yhtiökokous 4.4.2001 vahvisti tilivuoden 2000
tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille.
Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen, jonka mukaan käytettä-
vissä olevista vapaista pääomista ei makseta osinkoa.
Proha Oyj:n hallitus jatkaa entisessä kokoonpanossaan. Hallituksen
jäsenet ovat Olof Ödman (pj), Pekka Pere, Klaus Cawén,
Alec E. Gores, Pekka Mäkelä ja Steven Yager.
Yhtiön varsinaiseksi tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö
KPMG Wideri Oy Ab, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Reino
Tikkanen.
Yhtiöjärjestyksen 12 § ja 13 § muuttaminen hyväksyttiin
hallituksen esittämällä tavalla.
KONSERNIN TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET
Osavuosikatsauksen konserniyhdistelyssä on noudatettu tilinpäätöksen
31.3.2000 laatimisperiaatteita. Uusina tytäryhtiöinä on 1.1.2001
alkaen yhdistelty JST Investments Ltd ja sen tytäryhtiöt PMSoft Asia
Pte Ltd, PMSoft Pte Ltd, PMSoft International Ltd ja PMSoft Korea
Ltd. Edellä mainitut yhtiöt on yhdistelty hankintamenomenetelmällä
soveltaen KILA:n lausuntoa 10/1999.
Konserniliikearvon poisto
Artemis yhtiöiden konserniliikearvo, kokonaismäärältään 16,6 Meur,
poistetaan 10 vuoden poistosuunnitelman mukaisesti. Ensimmäiselle
neljännekselle konsernin liikearvon poistoa jaksotettiin 0,465 Meur.
Muiden konserniyhtiöiden yhdistelystä syntynyt konserniliikearvo
0,4 Meur poistetaan 3 vuoden poistosuunnitelmaa noudattaen. Liike-
arvopoistojen käsittelyn muutoksesta tilinpäätöstiedotteeseen
(22.2.2001) verrattuna ilmoitettiin tiedotteessa 22.3.2001.
Käyttöomaisuuden arvostus
Koneiden ja kaluston poistosuunnitelmaa on muutettu edellisestä vuo-
desta. Suunnitelman mukainen poistoaika on 3 - 10 vuotta. Poistomene-
telmänä noudatetaan tasapoistoa.
Tutkimus- ja tuotekehitysmenot
Katsauskaudella tutkimus- ja tuotekehitysmenot olivat 2,5 Meur.
Niistä 0,2 Meur on aktivoitu taseeseen ja 2,3 Meur kirjattu kuluksi.
Laskennalliset verosaamiset ja -velat
Laskennallisten verosaamisten määrä 31.3.2001 oli 2,7 Meur ja
laskennallisten verovelkojen määrä oli 7000 euroa.
Omat osakkeet
Konsernin hallussa jo edellisen tilikauden päättyessä olleita Proha
Oyj:n osakkeita ei ole esitetty konsernitaseessa 31.3.2001. osakkeet
vastaavat 3,7 % kaikkien osakkeiden lukumäärästä.
KATSAUSKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT
Puitesopimus Norsk Hydron kanssa
Proha konsernin norjalainen osakkuusyhtiö Dovre International As solmi
laajan puitesopimuksen Norsk Hydro Produksjon Aa:n kanssa. Dovre
valittiin Norsk Hydron tärkeimmäksi konsultointi- ja palvelukumppa-
niksi projekti- ja toimitusketjujen hallinnassa. Sopimus on kolmen
vuoden mittainen. Siihen sisältyy optio sopimuksen laajentamisesta
9 vuoden mittaiseksi.
Opus360 Corporationin enemmistön osto
Proha Oyj ja yhdysvaltalainen Nasdaqissa listattu ohjelmistoyritys
Opus360 Corporation tekivät sopimuksen, jonka tuloksena Proha saa
80 % Opus360 Corporationin koko osakekannasta. Prohan tytäryhtiönä
Opus360 Corporationista tulee Prohan Artemis-konsernin emoyhtiö ja
sen nimi suunnitellaan muutettavaksi Artemis International
Corporationiksi. Kaupan lopullinen toteutuminen edellyttää Opus360:n
ja Prohan yhtiökokousten hyväksyntää.
Yrityskauppa toteutetaan siten, että Proha saa sille suunnatussa
annissa noin 188.660.000 uutta Opus360:n osaketta, mikä edustaa 80%
Opus360:n koko osakekannasta. Vastikkeeksi Opus360:een liitetään
Prohan projektijohtamisen liiketoiminnan tytäryhtiöt (Artemis-yhtiöt
ja Projektihallinto Oy Proha) sekä 19,9 % Internet teknologia -yksikön
Intellisoft Oy:stä sekä 19,9 % talousjohtamisen Accountor Oy:stä.
Proha Oyj:n osakkeiden määrään kaupalla ei ole vaikutusta.
Järjestelyssä syntyvä projekti- ja resurssijohtamisen tietotekniikkaan
keskittyvä Prohan alakonserni ja sen emoyhtiö Opus360 Corporation
jatkavat toimintaansa Proha Oyj:n itsenäisenä osana. Uuden yhtiön
hallituksen puheenjohtajaksi tulee Prohan toimitusjohtaja Pekka Pere.
Yhtiön toimitusjohtajaksi nousee Artemiksen nykyinen toimitusjohtaja,
Prohan hallituksen jäsen, yhdysvaltalainen Steven Yager. Nyt sovittu
järjestely on tarkoitus toteuttaa vuoden 2001 toisella puoliskolla.
Nyt tehdyn Opus360 koskevan sopimuksen ja siihen liittyvän Prohan
Artemis-alakonsernin mahdollisen Nasdaq-listauksen johdosta Prohan
hakeutuminen Helsingin Pörssin päälistalle lykkääntyy toistaiseksi.
Henkilöstön kannustinjärjestelmän optioanti
Proha Oyj:n hallitus päätti kokouksessaan 11.4.2001 vuoden 2001
optio-ohjelman nojalla liikkeeseen laskettavien optioiden toiseksi
merkintäajaksi 18.4. - 20.4.2001. Optioannissa merkittiin yhteensä
1.592.720 Proha Oyj:n optio-oikeutta, jotka oikeuttavat 159.272
osakkeen merkitsemiseen optioannin ehtojen mukaisesti. Optiot annet-
tiin vastikkeetta pääosin Proha-konsernin uudelle henkilöstölle.
Hallitus vahvisti optio-oikeuksien nojalla merkittävän osakkeen
merkintähinnaksi 1,35 euroa.
Optio-oikeudet perustuvat Proha Oyj:n hallituksen kokouksessaan
4.2.2001 ylimääräisen yhtiökokouksen sille 13.12.2000 antaman valtuu-
tuksen nojalla tekemään päätökseen korottaa yhtiön osakepääomaa enin-
tään 520.000 eurolla laskemalla liikkeelle enintään 20.000.000 optio-
oikeutta, jotka oikeuttavat 2.000.000 osakkeen merkitsemiseen optio-
annin ehtojen mukaisesti.
Prohan tytäryhtiön Projektihallinto Oy Prohan nimenmuutos
1.5.2001 Prohan tytäryhtiön Projektihallinto Oy Prohan nimi muutettiin
Artemis Finland Oy:ksi. Muutos on osa Prohan konsernirakenteen sel-
keyttämistä, jossa kaikki projektijohtamisen liiketoiminta-alueen
Suomen toiminnat keskitetään yhteen yhtiöön, joka on Prohan alakon-
sernin Artemis Internationalin tytäryhtiö.
LÄHIAJAN NÄKYMÄT
Ristiriitaiset oletukset maailman talouden kehitysnäkymistä aiheut-
tavat epävarmuutta loppuvuoden liikevaihdon ja tuloksen arvioinnissa.
Yhtiön loppuvuoden liiketoimintaa suunnitellaan olettaen, että ylei-
sessä taloudellisessa kehityksessä ei tapahdu elpymistä. Samalla kui-
tenkin varaudutaan reagoimaan nopeasti markkinoiden kasvuun, kun se
ennemmin tai myöhemmin tapahtuu. Varovaisuudella pyritään siihen,
että yrityksen tulos kaikissa olosuhteissa voidaan säilyttää vuosi-
tasolla positiivisena.
Yhtiön ennuste 10 %:n voittotasosta ennen rahoituskuluja, veroja ja
poistoja (EBITDA) sisältää oletuksen talouden elpymisestä vuoden
lopulla. Mikäli yleinen talouskehitys jatkuu ennallaan tavoitteena
on positiivinen tulos. Koko vuoden liikevaihdon kasvuksi ennakoi-
daan 5-20 % Yhdysvaltain ja muun maailman talouskasvusta riippuen.
Yhtiön aiempi arvio oli 20 %. Liikevaihto- ja tulosennusteissa ei
ole mukana Opus360 Corporationin kaupan vaikutuksia. Opuksen tie-
dossa olevat ja ennustetut tappiot vaikuttavat kaupan toteutus-
ajankohdasta riippuen Prohan kirjanpidolliseentulokseen. Tappiot
on otettu huomioon Opuksen kauppahinnassa.
Espoossa 17.5.2001
Proha Oyj:n hallitus
Lisätiedot:
PROHA OYJ
Toimitusjohtaja Pekka Pere, puh. 020 4362 000
pekka.pere@proha.com
http://www.proha.fi
JAKELU:
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
TIEDOTUSTILAISUUS
Proha Oyj:n tiedotustilaisuus osavuosikatsauksesta analyytikolle
ja tiedotusvälineiden edustajille järjestetään
17.5.2001 klo 14.00 Marina Congress Centerissä, Nordia-salissa
(2. kerros), osoitteessa Katajanokan laituri 6, Helsinki.
Tervetuloa
KONSERNIN TULOSLASKELMA JA TASE 1.1.-31.3.2001
Luvut eivät ole tilintarkastettuja.
PROHA-KONSERNIN TULOSLASKELMA 1.1.-31.3.2001
1/01-3/01 1/00-3/00 1/00-12/00
(1 000 eur) (1 000 eur) (1 000 eur)
Liikevaihto 20 779 2 413 36 149
Varaston muutos 24 - -
Osuus osakkuusyhtiöiden
tuotosta 73 30 -56
Liiketoiminnan muut tuotot 28 338 2 227
Materiaalit ja palvelut -2 324 -246 -5 777
Henkilöstökulut yhteensä -12 660 -1 206 -17 324
Poistot ja arvonalennukset
Suunnitelman mukaiset
poistot -520 -67 -1 163
Poistot konsernin
liikearvosta -465 - -711
Poistot ja arvonalen-
nukset yhteensä -986 -67 -1 874
Liiketoiminnan muut
kulut ytheensä -5 918 -799 -11 402
Liikevoitto/tappio -984 463 1 943
Rahoitustuotot ja
-kulut yhteensä -97 24 -406
Voitto/tappio ennen
satunnaiseriä -1 080 487 1 537
Satunnaiserät 0 0 0
Voitto ennen tilinpäätös-
siirtoja ja veroja -1 080 487 1 537
Tilinpäätössiirrot 0 0 0
Tuloverot -119 -107 -486
Laskennallisen vero-
velan muutos -1 -11 0
Voitto/tappio ennen
vähemmistöosuutta -1 199 369 1 051
Vähemmistöosuus tili-
kauden tuloksesta 93 -7 -126
Tilikauden tulos -1 106 362 925
TASE 31.3.2001 31.3.2000 31.12.2000
Vastaavaa
Pysyvät vastaavat
Aineettomat hyödykkeet 17 666 476 17 519
Aineelliset hyödykkeet 2 910 360 2 885
Sijoitukset yhteensä 2 808 1 190 2 706
Pysyvät vastaavat yhteensä 23 384 2 026 23 110
Vaihtuvat vastaavat
Vaihto-omaisuus 152 8 145
Pitkäaikaiset saamiset 313 210 361
Lyhytaikaiset saamiset 27 739 2 550 26 002
Rahoitusarvopaperit 323 269 270
Rahat ja pankkisaamiset 5 181 5 565 5 787
Vaihtuvat vastaavat yhteensä 33 709 8 602 32 565
VASTAAVAA YHTEENSÄ 57 093 10 628 55 675
VASTATTAVAA
Oma pääoma
Osakepääoma 13 784 6 096 13 703
Ylikurssirahasto 3 266 0 3 107
Muuntoerot 83 0 0
Edellisten tilikausien voitto 3 833 646 2 907
Tilikauden voitto/tappio -1 106 361 925
Pääomalaina 187 382 187
Oma pääoma yhteensä 20 047 7 485 20 829
Vähemmistöosuus 315 81 325
Pakolliset varaukset 445 0 468
Tilinpäätössiirtymien kertymä 0 2 0
Vieras pääoma
Pitkäaikaiset velat yhteensä 4 498 659 5 162
Lyhytaikaiset velat yhteensä 31 789 2 401 28 891
Vieras pääoma yhteensä 36 287 3 060 34 053
VASTATTAVAA YHTEENSÄ 57 093 10 628 55 675
PROHA-KONSERNIN TUNNUSLUVUT
1/01-3/01 1/00-3/00 1/00-12/00
Liikevaihto (1000 eur) 20 779 2 413 36 149
EBITDA* 2 530 3 817
% liikevaihdosta 0,0 22,0 10,6
Liikevoitto/tappio (1000 eur) -984 463 1 943
%liikevaihdosta -4,7 19,2 5,4
EBIT** -984 463 1 943
%liikevaihdosta -4,7 19,2 5,4
Tulos ennen tilinpäätös-
siirtoja ja veroja -1 080 487 1 537
% liikevaihdosta -5,2 20,2 4,3
Katsauskauden tulos -1 106 362 925
% liikevaihdosta -5,3 15,0 2,6
Tulos/osake, eur -0,02 0,08 0,03
Oma pääoma/osake, eur 0,37 1,61 0,39
Henkilökunta keskimäärin 679 140 249
*Tulos ennen rahoituskuluja, veroja ja poistoja
**Tulos ennen rahoituskuluja ja veroja
LIIKEVAIHDON JAKAUTUMINEN MAITTAIN
Suomi 17,6 %
Saksa 2,8 %
Ranska 10,6 %
Italia 9,4 %
Japani 8,1 %
Singapore 2,0 %
Englanti 13,3 %
Yhdysvallat 34,5 %
Muut 1,7 %
<< Takaisin |