Tiedotteet

PROHA OYJ                           PÖRSSITIEDOTE 22.2.2001 klo 9.05

PROHAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. - 31.12.2000

- Liikevaihto 36,15 Meur (215,1 Mmk), kasvua edelliseen tilikauteen
  (10 kk) verrattuna 597%.
- Liikevoitto 2,54 Meur (15,1 Mmk), kasvua edelliseen tilikauteen
  verrattuna 331%.
- Voitto ennen satunnaiseriä 2,14 Meur (12,8 Mmk), kasvua 
  edelliseen tilikauteen verrattuna 402%.
- Proforma-liikevaihto 82,2 Meur ja proforma-liikevoitto 6,6 Meur
- Henkilöstön määrä tilikauden lopussa 634, kasvua 806%.
- Projektijohtamisen liiketoiminta-alueella Proha nousi 
  kansainvälisin yritysostoin johtavaksi ohjelmistoyritykseksi 
  maailmassa. 
- Prohan talousjohtamisen liiketoiminta-alueesta kehitettiin Suomen
  johtava, uutta teknologiaa hyödyntävä taloushallinnon 
  palvelukokonaisuus.
- Yhtiö solmi useita strategisia yhteistyösopimuksia tuote- ja 
  palveluvalikoimansa täydentämiseksi.
- USAn ja Japanin markkinoiden epävarmuuden vuoksi orgaanisen 
  kasvun tavoitetta vuodelle 2001 lasketaan 20%:n tasolle. 
  Kannattavuustavoite (EBITDA) vuodelle 2001 säilytetään 10%:n 
  tasolla.

Prohan toimitusjohtaja Pekka Peren mukaan tavoitteeksi asetetusta
10%:n liikevoitosta jäätiin kolme prosenttiyksikköä. Kannattavuuden
lievän heikkenemisen syynä oli USA:n talouskehityksen heikkeneminen
vuoden 2000 viimeisellä neljänneksellä, Japanin talouden odotettua
hitaampi kehitys sekä yrityskauppojen toteuttamisen ja ostettujen
yritysten haltuunoton aiheuttamat poikkeukselliset rasitteet.
Ostettujen yritysten haltuunotto on kuitenkin sujunut pääosin
suunnitellusti. 

Proha on asettanut tavoitteeksi vuodelle 2001 yli 20%:n orgaanisen
kasvun ja yli 10%:n liikevoiton saavuttamisen. Orgaanisen kasvun
lisäksi yhtiö tulee jatkamaan aktiivista toimintaansa markkinoiden
rakennemuutoksen edistäjänä tekemällä yrityskauppoja, joilla
vahvistetaan yhtiön asemaa sen valitsemilla markkinoilla.

Tilinpäätökseen sisältyy poikkeuksellisen suurista yrityskaupoista 
johtuvia eriä, joihin liittyy kirjauskäytäntöjen muutoksia. 
Artemis-yrityskaupoista aiheutuvat laskennalliset goodwill-erät, 
yhteensä noin 16,1 Meur, on kirjattu alas yhdellä kertaa 
satunnaisena kuluna. Omien osakkeiden myynteihin liittyviä voittoja
ei ole kirjattu tuloslaskelmaan.

Proha-konsernin proforma-liikevaihto 1.1.-31.12.2000, mukaanlukien
kaikki vuonna 2000 ostetut yritykset sekä uudet tytäryhtiöt 
Singaporessa ja Etelä-Koreassa, oli 82,2 Meur. Proforma-liikevoitto
oli 6,6 Meur. Proha-konsernin proforma-liikevaihdosta USA:n osuus
oli 29%, Suomen 21% ja muun maailman 50%. Ohjelmistotuotteiden 
osuus konsernin proforma-liikevaihdosta oli 34%, ylläpidon 21% ja
palveluiden 45%.

LIIKEVAIHTO JA TULOSKEHITYS

Proha-konsernin liikevaihto tilikaudella 1.1.-31.12.2000 oli 36,15 
miljoonaa euroa, kun se vuonna 1999 10 kk:n tilikaudella oli 5,19 
miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi 597 %. Tunnuslukuja tarkastellaan
alla ilman konserniaktiivasta satunnaisiin eriin kirjattua kulua.
Liikevoitto kasvoi 2,5 miljoonaan euroon edellisen vuoden vastaavan
kauden 0,6 miljoonasta eurosta. Liikevoiton absoluuttinen kasvu oli
330 %. Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja oli 2,1 miljoonaa 
euroa (5,9 % liikevaihdosta), edellisenä vuonna 0,4 miljoonaa 
euroa. Tulos/osake oli 0,05 euroa, kun se vuoden 1999 koko 10 
kuukauden tilikaudella oli 0,02 euroa (osakemäärät on splittauksen
johdosta muutettu vertailukelpoisiksi). 

Henkilöstön määrä kasvoi merkittävästi. Vuoden lopussa Proha-
konsernissa työskenteli 634 henkilöä (70). Keskimäärin henkilöstöä 
oli 249 (61). 

RAHOITUS JA INVESTOINNIT

Konsernin rahoitusasema on tyydyttävä. Taseen loppusumma oli vuoden 
lopussa 39,8 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna oli 8,7 
miljoonaa euroa. Likvidien varojen määrä oli 6,1 miljoonaa euroa, 
edellisenä vuonna 5,5 miljoonaa euroa. Konsernin maksuvalmius, 
quick ratio, heikkeni 3,87:stä 1,11:een. 

Merkittävin investointi oli Artemis Acquisition Corporationin (AAC) 
hankinta osakevaihdolla. Kaupan ehtojen mukaisesti myyjät antoivat 
sitoumuksen oman pääoman määrästä ja tuloskehityksestä. Tätä 
tilinpäätöstiedotetta laadittaessa on AAC:n tilintarkastus vielä 
kesken, mistä johtuen lopullisessa tilinpäätöksessä saattaa 
liikearvon määrä täsmentyä.

Muita merkittäviä investointeja olivat, kasvustrategian mukaiset, 
pääosin osakevaihdoin toteutetut yritysostot sekä kesäkuussa 2000
avattua sovellusvuokrauspalvelua varten perustettu palvelukeskus.

Korollisen vieraan pääoman osuus kokonaispääomasta oli 21 %.

TUOTEKEHITYS

Prohan tuotekehitys organisoitiin osittain osaksi Artemiksen 
kansainvälistä tuotekehitysorganisaatiota. Globaalien tuotteiden
kehityksessä työskentelee 52 henkilöä. Organisaatio toi 
markkinoille 20 tuoteuutuutta vuonna 2000. Globaalien tuotteiden 
lisäksi kehitetään alueellisia ja paikallisia tuotteita mm. 
Japanissa, Ranskassa ja Suomessa. 

Virtuaalisen yrityshallinnon palvelun ProCountor.Comin 
tuotekehitystä jatkettiin ja järjestelmä otettiin pilottikäyttöön
marraskuussa. Varsinainen käyttö alkaa keväällä 2001. 

YRITYSOSTOT JA MUUTOKSET OSAKKUUSYHTIÖISSÄ

Projektijohtamisen liiketoiminta-alueella vuonna 1999 sovitut CM-
Systems Oy:n ja Planman Oy:n koko osakekantojen ostot saatettiin
päätökseen tilikauden alussa.

Proha osti 60 prosentin osuuden Safran Software Solutions AS:sta,
joka on Norjan johtava projektijohtamisen ohjelmistokehittäjä. 
Prohalla on lisäksi optio ostaa loput osakekannasta. Kauppa 
saatettiin päätökseen 1.4.2000.

Proha hankki osakevaihdolla omistukseensa 100 prosenttia Artemis 
Management Systems Inc:n emoyhtiön Artemis Acquisition 
Corporationin osakekannasta. Kauppa toteutettiin osakevaihtona, 
jossa myyjät saivat 50 miljoonan Yhdysvaltain dollarin kauppahintaa 
vastaavan määrän Prohan osakkeita. Kauppa vietiin päätökseen 
24.8.2000. Artemiksen osto toi Prohalle merkittäviä synergiaetuja 
mm. tuotekehityksessä, kansainvälisessä jakelussa, muiden 
liiketoiminta-alueiden kansainvälistämisessä sekä globaalisti 
toimivien asiakkaiden palvelussa. Prohan ja Artemiksen toimintojen 
yhdistäminen on sujunut pääosin suunnitellusti.

Viimeisellä vuosineljänneksellä Proha nousi Euroopan johtavaksi 
projektijohtamisen tietotekniikan toimittajaksi ostettuaan Saksan, 
Ranskan ja Italian Artemis International -yritykset. Kaupat 
saatettiin päätökseen 1.12.2000.

Proha sopi singaporelaisen ja eteläkorealaisen projektijohtamisen 
tietotekniikan toimittajan ja liikkeenjohdon konsultointikonsernin 
PMsoft Asia Pte Ltd:n ja sen tytäryhtiön PMsoft Korea Ltd:n 
ostoista. Prohan tytäryhtiö Artemis omisti PMsoft Asiasta jo 
ennestään 49%. Kauppojen myötä Prohasta tuli johtava high-end 
projektihallinnan ohjelmistotoimittaja Singaporessa, Hong Kongissa 
ja Etelä-Koreassa. Kaupat saatettiin päätökseen vuoden 2001 
tammikuussa eivätkä niiden tulostiedot sisälly Prohan vuoden 2000 
tilinpäätökseen.

Talousjohtamisen liiketoiminta-alueella Proha osti taloushallinnon 
palveluja tarjoavat Accountor Oy Ab Ltd:n ja Profitmaster Oy:n 
(entinen Tuloshallinto Oy). Lisäksi Proha hankki vähemmistöosuudet 
Tietokate Ta-Tilit Oy:stä ja Tilitoimisto A. Karppinen Oy:stä. 
Molemmat ovat auktorisoituja ja ISO 9002 -sertifioituja 
tilitoimistoja, jotka tarjoavat taloushallinnon palveluja pk-
yrityksille. Prohalla on lisäksi optio ostaa loput yhtiöiden 
osakekannasta.

Internet-teknologian liiketoiminta-alueella Proha osti 
tietotekniikan koulutus- ja konsultointiyrityksen Ari Hovi Oy:n ja 
sen tytäryhtiön Vidac Oy:n, joka suunnittelee ja toteuttaa 
datawarehouse-järjestelmiä. Lisäksi Proha osti Brossco Systems 
Oy:n, jonka kehittämää Voyant-tuoteperhettä käytetään projektien ja 
talouden hallintaan. Datamar Oy:n koko osakekanta hankittiin Prohan 
omistukseen.

Proha yhtiöitti Brossco Systems Oy:n lokalisointiliiketoiminnan ja 
myi siitä 51% italialaiselle Opera Multimedia S.p.A:lle.

YHTEISTYÖSOPIMUKSET

Proha laajensi toimintaansa Professional Service Automation (PSA)-
markkinoille Ranskassa ja Saksassa, kun Artemis Management 
Systemsin paikalliset osakkuusyhtiöt (nykyiset Prohan tytäryhtiöt) 
ja kanadalainen Changepoint Corporation perustivat yhteisyrityksen 
Ranskaan ja Saksaan.

Yhdysvaltalaisen Primavera Systems Inc.:n jälleenmyyntisopimus 
Prohan tytäryhtiön CM-Systems Oy:n kanssa päättyi 7.10.2000 ja 
israelilaisen Mercury Interactiven sopimus Prohan kanssa päättyi 
31.12.2000. 

Ruotsalaisen ECInetin kanssa Proha sopi dokumenttien 
hallintapalvelun tarjoamisesta osana Prohan ASP-palvelutoimintaa 
(Application Service Provider). ECInet tulee myös tarjoamaan Prohan 
tuotteita osana omaa palvelutarjontaansa.

Proha ja Single Source Oy sopivat Kronodoc-teknologian 
maailmanlaajuisesta myynnistä ja kyseiseen teknologiaan 
pohjautuvien Artemis-tuotteiden kehittämisestä. Kronodoc-
ohjelmistot on suunnattu projektikommunikaation ja dokumenttien 
hallintaan. 

Proha ja QPR Software Oyj solmivat sopimuksen QPR-teknologiaan 
pohjautuvien Artemis-tuotteiden kehittämisestä ja globaalista 
jakelusta. 

Talousjohtamisen liiketoiminta-alueella Proha solmi ruotsalaisen 
Jeeves Information Systems Ab:n kanssa sopimuksen Jeeves 
Enterprise-järjestelmän sovellusvuokrauspalvelusta ja 
jälleenmyynnistä.

Proha sopi OpusCapita Oyj:n tuotteiden tarjoamisesta 
maailmanlaajuisesti osana Prohan ASP- ja Internet Accounting 
Partners -palveluja (IAP). Opus Capita Oy on vaativien 
rahaliikenteen ja rahoitushallinnon ohjelmistoratkaisujen 
toimittaja. 

Proha sopi ColumbusEiS Finland Oy:n kehittämän ColumbusEiS-
järjestelmän tarjoamisesta maailmanlaajuisesti osana Prohan ASP- ja 
IAP-palveluja. ColumbusEis on kassavirtapohjaiseen 
tulevaisuuskirjanpitoon perustuva johtamistietojärjestelmä. 

Posten Sverige AB:n kanssa Proha sopi sähköisen 
laskujenkäsittelyjärjestelmän BREVe:n tarjoamisesta yksinoikeudella 
Suomessa. Proha solmi myös aiesopimuksen palvelun tarjoamisesta 
Suomen ulkopuolella. BREVe-palvelu mahdollistaa ostolaskujen 
paperittomuuden kaiken kokoisille yrityksille ilman omia 
erillisinvestointeja. 

VIIMEISEN VUOSINELJÄNNEKSEN MUUT TAPAHTUMAT

Marraskuussa 2000 Proha Oyj ja Eficor Oyj tekivät siemenvaiheen 
sijoituksen tietotekniikka-alan kasvuyritykseen, Widene Oy:hyn. 
Widene on maailmanlaajuisia markkinoita tavoitteleva, 
ulkoistettuihin tietotekniikan kehittämispalveluihin ja 
ratkaisuihin erikoistunut start-up-yritys, joka käyttää 
alihankinnassaan resursseja Venäjältä ja Lähi-idästä.

Joulukuussa 2000 Prohan osakemäärää muutettiin jakamalla jokainen 
Prohan osake viideksi osakkeeksi (split). Tämän seurauksena kunkin 
osakkeen kirjanpidollinen vasta-arvo aleni 1,30 eurosta 0,26 
euroon.

Proha käynnisti kesäkuussa 2000 uuden sovellusvuokrauspalvelun 
(ASP) tukemaan yhtiön kaikkia liiketoiminta-alueita. Yhtiön omien 
sovellusten lisäksi asiakkaiden käyttöön tarjotaan 
yhteistyökumppaneiden sovelluksia. ASP-palvelutoiminnalla on tärkeä 
merkitys erityisesti yhtiön laajentaessa toimintaansa 
talousjohtamisen liiketoiminta-alueella.

Savonlinnassa aloitti toimintansa tietojärjestelmien 
testauspalveluyksikkö, joka keskittyy sähköisen kaupankäynnin ja 
mobile communications -järjestelmien testaukseen sekä niiden 
automaattiseen suorituskyvyn seurantaan.

OSAKEPÄÄOMAN MUUTOKSET

Yhtiön osakemäärä ja osakepääoma kasvoivat 1.1.2000 jälkeen 
seuraavasti:

Kauppa-     Osake-            Split-    Osake-     Suunnattu
            määrän            oikaistu  pääoman     anti    
rekisteri   lisäys                      lisäys      
(pvm)      (kpl)                        (eur )
01.01.   3.702.448     18.512.240  4.813.182,40      
02.03.     363.000      1.815.000    471.900,00  Planman Oy
02.03.     357.000      1.785.000    464.100,00  CM Systems Oy
02.03.     145.000        725.000    188.500,00  Ari Hovi Oy
02.03.       6.000         30.000      7.800,00  Tuloshallinto Oy
02.03.     116.115        580.575    150.949,50  Brossco Systems Oy
20.04.     225.000      1.125.000    292.500,00  Accountor Oy
20.04.       5.657         28.285      7.354,10  Henkilöstöanti
29.06.     300.000      1.500.000    390.000,00  Safran Software
                                                 Solutions AS
10.07.       3.000         15.000      3.900,00  Vidac Oy
24.08.   4.438.002     22.190.010  5.769.402,60  Artemis Management
                                                 Systems Inc.
10.10.      57.037        285.185     74.148,10  PCA Corporate
                                                 Finance Oy
10.10.         850          4.250      1.105,00  Prohan avainhenkilöt
30.11.      57.036        285.180     74.146,80  PCA Corporate
                                                 Finance Oy
05.12.     657.390      3.286.950    854.607,00  Artemis International
                                                 Saksa, Ranska, Italia
21.12.     106.490        532.450    138.437,00  Henkilöstöanti
05.1.01                   278.275     72.351,50  PMsoft Asia
13.1.01                    36.130      9.393,80  PMsoft Korea
Yhteensä               53.014.530 13.783.777,80

Osana Artemis-kauppaa Proha sai 418.148 kpl (2.090.740 kpl split-
oikaistu määrä) omia osakkeitaan, joista myytiin 20.9.2000 
kansainvälisen osakemyynnin yhteydessä 111.500 kpl (557.500 kpl) ja 
24.11.2000 30.000 kpl (150.000 kpl). Lisäksi alkuperäisen 
kauppasopimuksen mukaisen, oman pääoman negatiiviseen muutokseen 
liittyvän tarkastelun perusteella joulukuussa 2000 yhtiölle 
palautui 115.388 kpl (576.940 kpl) omia osakkeita. Prohan 
tytäryhtiön Artemis Acquisition Corporationin hallussa oli 
31.12.2000 Prohan osakkeita 392.036 kappaletta (1.960.180 kpl), 
yhteenlasketulta kirjanpidolliselta vasta-arvoltaan 509.646,80 
euroa, mikä oli 3,72% osakepääomasta ja kaikkien osakkeiden 
yhteenlasketusta äänimäärästä. Näitä osakkeita ei ole huomioitu 
osakemäärissä laskettaessa osakekohtaisia tunnuslukuja.

ANTIVALTUUDET

Hallituksella on voimassa ylimääräisen yhtiökokouksen 13.12.2000 
antama valtuutus päättää optio-oikeuksien antamisesta Proha-
konsernin henkilöstölle Suomessa ja ulkomailla osana Prohan 
henkilöstöpolitiikkaa. Valtuutuksen nojalla yhtiön osakepääoma voi
nousta enintään 520 000 eurolla ja enintään 2 000 000 osakkeella. 
Kyseisen valtuutuksen nojalla tehtävä osakepääoman korotus vastaa 
enintään noin 4,0 prosenttia yhtiön osakkeista ja osakkeiden
äänistä. Valtuutus on voimassa 12.12.2001 saakka.

Hallituksella on myös voimassa ylimääräisen yhtiökokouksen 
13.12.2000 antama valtuutus päättää osakepääoman korottamisesta 
yhdellä tai useammalla uusmerkinnällä siten, että uusmerkinnässä 
voidaan merkitä yhteensä enintään 7 000 000 kappaletta uusia 
osakkeita kirjanpidolliselta vasta-arvoltaan 0,26 euroa. 
Osakepääomaa voidaan valtuutuksen nojalla korottaa enintään 1 820 
000 eurolla. Valtuutus on voimassa 12.12.2001 asti.

VALTUUTUS OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISEEN

Yhtiöllä oli valtuutus omien osakkeiden hankkimiseen siten, että 
hankittavien osakkeiden yhteenlaskettu kirjanpidollinen vasta-arvo 
tai niiden äänimäärä hankinnan jälkeen on enintään 5 prosenttia 
yhtiön osakepääomasta tai kaikkien osakkeiden äänimäärästä. 
Valtuutus oli voimassa 7.12.2000 saakka. Valtuutusta ei käytetty.

HENKILÖSTÖN KANNUSTINJÄRJESTELMÄ

Osana henkilöstön kannustinjärjestelmää toteutettiin henkilöstölle 
suunnattu osake- ja optioanti, yhteensä 5 657 (28.285 splitattua 
osaketta) osaketta ja 56 570 (282.850 splitattua osaketta) yhteen 
osakkeeseen oikeuttavaa optiota. 

Uusille avainhenkilöille suunnatuissa osakeanneissa annettiin 
yhteensä 850 osaketta (4.250 splitattua osaketta). Kuhunkin 
osakkeeseen liittyy 10 optiota.

Lisäksi toteutettiin henkilöstölle suunnattu osakeanti, jossa 
merkittiin 106 490 osaketta (532.450 splitattua osaketta) 12,20 
euron kappalehintaan, yhteensä 1 299 178,00 euron arvosta. 
Osakkeisiin liittyy myyntirajoitus, joka päättyy kokonaan 
1.12.2001.

Katsauskaudella toteutettiin myös henkilöstölle suunnattu 
optioanti, jonka kaikki tarjotut 195 000 optiota merkittiin.

TULOKSEN KÄSITTELY

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että tilikauden tulos jätetään
omaan pääomaan eikä osinkoa tilikaudelta jaeta.

HALLINTO

Proha Oyj:n johtamisesta vastaavat toimitusjohtaja ja hallitus. 
Toimitusjohtajana toimii Pekka Pere ja hallituksen puheenjohtajana
Olof Ödman. Heidän lisäkseen hallituksen jäseniä ovat Klaus Cawén, 
Alec Gores (21.8.2000 alkaen), Pekka Mäkelä ja Steven Yager 
(13.12.2000 alkaen).

Varsinaisena tilintarkastajina toimivat KHT-tilintarkastaja Matti 
Kujala ja KHT-yhteisö KPMG Wideri Oy Ab päävastuullisena 
tilintarkastajana KHT Reino Tikkanen. Varatilintarkastajana toimii 
KHT-tilintarkastaja Anne Marilene Mäkipää.

Proha siirsi projektijohtamisen liiketoiminta-alueen Suomen 
liiketoiminnot osaksi yhdysvaltalaisen tytäryhtiönsä, Artemis 
Management Systemsin kansainvälistä operatiivista rakennetta. 
Artemis Management Systemsin toimitusjohtaja Steven Yager vastaa 
projektinjohtamisen liiketoiminta-alueesta maailmanlaajuisesti, 
toimipaikkanaan Boulder, Colorado, USA. Yager raportoi Proha Oyj:n 
toimitusjohtaja Pekka Perelle. 

Talousjohtamisen liiketoiminta-alueesta vastaa Accountor Oy:n 
toimitusjohtaja Juha Tommila. Internet-teknologian liiketoiminta-
alueen johtajana toimii Raimo Vaalasranta 2.1.2001 alkaen. Tommila 
ja Vaalasranta raportoivat Pekka Perelle.

Hallituksen päätöksen mukaisesti Proha Oyj otti käyttöön pörssin 
sisäpiiriohjeen 16.5.2000 alkaen.

KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET

Konsernitilinpäätös on laadittu Suomen kirjanpitolain ja -asetuksen 
mukaisesti. 

Konsernitilinpäätöksessä ovat mukana kaikki katsauskauden aikana 
ostetut tytäryhtiöt.  Tytäryhtiöt on pääsääntöisesti yhdistelty 
konserniin 1.1.2000 alkaen. Poikkeuksena ovat Accountor Oy ja 
Safran Software Solutions AS, jotka on yhdistelty 1.4.2000 alkaen, 
Artemis Management Systems Inc., joka on yhdistelty 24.8.2000 
alkaen ja  Saksan, Ranskan ja Italian Artemis-yhtiöt, jotka on 
yhdistelty 1.12.2000 alkaen.  

Konserniin ja sen alakonserneihin kuuluu tilikauden päättyessä 35 
tytäryhtiötä ja 14 omistusyhteysyritystä.
Omistusyhteysyrityksistä on 7 osakkuusyhtiötä yhdistelty konserniin 
pääomaosuusmenetelmällä.
Yhdistelemättä jätetyissä omistusyhteysyrityksissä on konsernin 
omistusosuus alle 20 % tai konsernin äänivalta on pieni eikä 
konsernilla ole merkittävää vaikutusvaltaa yhtiöissä. 

Sisäisen omistuksen eliminointi
Konsernin sisäisen omistuksen eliminoinnissa on noudatettu 
yhdistelmämenetelmää (pooling), kun yhdistelmämenetelmän käytölle 
vaadittavat ehdot täyttyvät.  Yhdistelmämenetelmällä on yhdistelty 
tytäryhtiöt Brossco Systems Oy, CM-Systems Oy, Ari Hovi Oy, Planman
Oy ja Accountor Oy. 
Safran Software Solutions ja Artemis-yhtiöt on yhdistelty omien 
osakkeiden osakeannin määrällä (KILAn lausunto 10/1999). Näiden 
yhtiöiden yhdistelyssä syntynyt konserniliikearvo sekä Artemiksen 
hankintahetken goodwill-arvot on kirjattu kokonaan kuluksi 
satunnaisena kuluna. Muilta osin konsernin sisäisen omistuksen 
eliminoinnissa on noudatettu hankintamenomenetelmää. Hankintamenon 
poistosuunnitelma on aikaisemmasta poiketen muutettu 3 vuoteen, 
lukuunottamatta Artemis-yrityskaupoista aiheutuvia laskennallisia 
goodwill-eriä, jotka on kirjattu kokonaan kuluiksi. 

TILIKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT

Etelä-Korean ja Singaporen yrityskaupat saatettiin päätökseen 
tammikuussa 2001.

Tammikuussa 2001 Proha Oyj ja sveitsiläinen STS Sauter Training & 
Simulation SA solmivat sopimuksen, jonka mukaan Proha ostaa 33 
prosenttia STS:n osakekannasta. Lisäksi Proha saa option ostaa 
loput 67 prosenttia yhtiön osakkeista vuosien 2002 ja 2003 aikana. 
Sopimuksen mukaan Proha saa oikeuden STS:n Internet-pohjaisen 
projektin- ja resurssinhallinnan koulutusohjelmistojen 
maailmanlaajuiseen jakeluun Artemis-nimen alla. Artemis liittää 
STS:n Internet-opiskeluohjelmat (e-learning) osaksi 
tuoteperhettään.

Tammikuussa 2001 Proha ilmoitti yksinkertaistavansa 
konsernirakennettaan Suomessa. Liiketoiminnot järjestetään 
konsernin kolmella liiketoiminta-alueella toimiviksi yhtiöiksi. 
Järjestelyyn liittyy henkilökunnan siirtoja yhtiöiden kesken. 
Uudelleenjärjestely ei vaikuta Prohan ulkomaisiin tytäryhtiöihin, 
asiakassuhteisiin tai tuotetarjontaan Suomessa.

Tammikuussa 2001 Proha Oyj ja Basware Oyj sopivat 
maailmanlaajuisesta yhteistyöstä. Proha tarjoaa Baswaren e-Flow PIP
-ostolaskujen käsittelyjärjestelmää ja Target-tuotteita ASP-
palveluna. Lisäksi Prohan ASP-palvelu ja sähköinen 
laskunkäsittelypalvelu BREVe liitetään Baswaren myeflow.com-
verkkolaskupalveluun. 

Tammikuussa 2001 Proha Oyj ja Elma Oy Electronic Trading sopivat 
strategisesta yhteistyöstä, jonka mukaan Proha hyödyntää Elman 
infrastruktuuria verkkolaskupalveluissaan. Verkkolaskutusyhteistyö 
kattaa Suomen ja muut Pohjoismaat. 

Helmikuussa 2001 Proha Oyj ja SAP Finland Oy solmivat strategisen 
kumppanuussopimuksen. Prohan tytäryhtiö Accountor Oy tarjoaa 
mySAP.com -ratkaisua sovellusvuokrauspalveluna ensimmäisenä 
Suomessa. Sopimus kattaa koko Euroopan talousalueen ja Sveitsin.

Proha Oyj:n hallitus päätti 4.2.2001 ylimääräisen yhtiökokouksen 
sille 13.12.2000 antaman valtuutuksen nojalla laskea liikkeelle 
enintään 20 000 000 optio-oikeutta osana yhtiön henkilöstön 
kannustinjärjestelmää. Toteutuessaan optio-ohjelman tuottama 
osakepääoma edustaa alle 4% Prohan osakekannasta. Optio-oikeudet 
tarjotaan Proha-konsernin työntekijöille Suomessa ja ulkomailla. 
Optio-oikeuksien liikkeellelaskulla yhtiön osakepääomaa voidaan 
korottaa enintään 520 000 eurolla.

YHTIÖKOKOUSTEN PÄÄTÖKSET

Proha Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous 24.1.2000 päätti
- käyttämättömien antivaltuuksien peruuttamisesta lukuun ottamatta 
  kannustinjärjestelmään liittyvää, vasta-arvoltaan 24.310 euron 
  osakeanti- ja optiovaltuutusta.
- valtuuttaa hallituksen yhden vuoden kuluessa yhtiökokouksesta 
  korottamaan osakepääomaa yritysostojen rahoittamiseksi enintään 
  721.780 uuden osakkeen annilla niin, että osakepääoma voi korottua 
  yhteensä enintään 938.314,00 euroa.
- hyväksyä osakepääoman korottamisen 464.100 eurolla CM-Systems 
  Oy:n osakkeenomistajille suunnatulla osakeannilla ja 471.900 
  eurolla Planman Oy:n osakkeenomistajille suunnatulla osakeannilla.

Proha Oyj:n varsinainen yhtiökokous 22.3.2000 päätti
- vahvistaa tilivuoden 1999 tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden 
  tilivelvollisille.
- hyväksyä hallituksen ehdotuksen, jonka mukaan käytettävissä 
  olevista vapaista pääomista ei makseta osinkoa.

Ylimääräinen yhtiökokous 27.4.2000 päätti
- valtuuttaa hallituksen yritysostojen rahoittamiseksi korottamaan 
  osakepääomaa enintään 890.000 uudella osakkeella ja 1.157.000, 00 
  eurolla.
- valtuuttaa hallituksen tekemään suunnatun osakeannin Safran 
  Software Solutions AS:n osakkeenomistajille.

Ylimääräinen yhtiökokous 21.8.2000 päätti
- osakepääoman korottamisesta suunnatulla uusmerkinnällä Artemis 
  Acquisition Corporationin osakkeenomistajille.
- optio-oikeuksien antamisesta ja henkilöstölle suunnatusta 
  osakeannista osana henkilöstön kannustinjärjestelmää.
- valita Alec Goresin hallituksen jäseneksi.
- yhtiöjärjestyksen 4 §:n muuttamisesta vähimmäis- ja 
  enimmäispääoman osalta ja yhtiöjärjestyksen 11 §:n muuttamisesta 
  yhtiökokouspaikan osalta.
- käyttämättömien antivaltuuksien peruuttamisesta sekä 
  valtuutuksesta korottaa osakepääomaa uusmerkinnällä enintään 1 025
  000 uudella osakkeella.

Ylimääräinen yhtiökokous 13.12.2000 päätti
- hyväksyä hallituksen ehdotuksen valtuutukseksi optio-oikeuksien
  antamiseen Proha-konsernin henkilöstölle Suomessa ja ulkomailla.
  Valtuutus on voimassa 12.12.2001 saakka.
- peruuttaa hallitukselle aiemmin annetun valtuutuksen osakepääoman
  korottamisesta ja valtuuttaa hallituksen korottamaan pääomaa 
  uusmerkinnällä enintään 1 820 000 eurolla. Uusmerkinnöissä voidaan
  merkitä yhteensä enintään 7 000 000 kappaletta uusia osakkeita 
  kirjanpidolliselta vasta-arvoltaan 0.26 euroa. Valtuutus on 
  voimassa 12.12.2001 saakka.
- muuttaa osakemäärää (split) jakamalla jokainen Prohan osake 
  jaetaan viideksi osakkeeksi. Osakemäärä kasvoi näin 10 433 535 
  kappaleesta 52 167 675 kappaleeseen ja kunkin osakkeen 
  kirjanpidollinen vasta-arvo aleni 1,30 eurosta 0,26 euroon.
- muuttaa yhtiöjärjestystä siten, että yhtiön vähimmäispääoma on 10
  400 000 euroa ja enimmäispääoma 41 600 000 euroa. Osakkeita on 
  vähintään 40 000 000 kappaletta ja enintään 160 000 000 kappaletta.
  Osakkeella ei ole nimellisarvoa ja jokaisella osakkeella on yksi 
  ääni.
- valita Artemis Management Systems Inc:n toimitusjohtajan Steven 
  C. Yagerin hallituksen kuudenneksi varsinaiseksi jäseneksi ja KPMG
  Wideri Oy Ab:n yhtiön toiseksi varsinaiseksi tilintarkastajaksi.

TULEVAISUUDENNÄKYMÄT

Proha alensi tavoiteasetteluaan orgaanisen kasvun osalta 25-
30%:sta 20%:in vuodessa USA:n talouskehityksen epävarmuus ja 
Japanin talouden viivästyneen elpymisen vuoksi. Kyseisillä 
markkinoilla myyntiajat ovat pidentyneet ja asiakkaat ostavat 
entistä varovaisemmin. Euroopan markkinoilla kehityksen 
ennakoidaan jatkuvan valoisana. Proha jatkaa aktiivista 
toimintaansa markkinoiden rakennemuutoksen edistäjänä 
projektijohtamisen ja talousjohtamisen liiketoiminta-alueilla. 
Konsernirakennetta kehitetään yrityskaupoin, joiden määrä 
arvioidaan kuitenkin viimevuotista vähäisemmäksi.

Projektijohtaminen 

Proha kehittää tuote- ja palvelutarjontaansa vastaamaan 
markkinoiden tarpeita, vuonna 2001 tullaan esittelemään 
markkinoille useita uusia tuotteita, joilla on vaikutusta yhtiön 
myyntiin jo kuluvan vuoden syksyllä. Tavoitteena on hyödyntää 
täysimääräisesti Artemiksen maailmanlaajuista organisaatiota, 
jakelutietä sekä parantaa tuotekehitystoiminnan joustavuutta.

Yhtiö neuvottelee useista sopimuksista, joiden tavoitteena on 
hankkia merkittäviä osakkuuksia ja alan yhtiöissä ulkomailla. 
Yhtiössä uskotaan ensimmäisten sopimusten syntyvän jo lähiaikoina.

Talousjohtaminen

Talousjohtamisen liiketoiminta-alue kasvaa ja kehittyy nopeasti. 
Ulkoistuspalveluiden kysynnän nopean kasvun ennakoidaan olevan 
alkamassa, yhä suuremmat yritykset tulevat ulkoistamaan 
taloushallintoaan. Uusia palveluja ovat muun muassa osto- ja 
myyntilaskujen sähköinen käsittely. Talousjohtamisen 
liiketoiminta-alueen tavoitteena on kansainvälistyminen, 
ensivaiheessa Ruotsiin. Liiketoiminta-alueen vahvistamiseksi 
selvitetään mahdollisuuksia myös strategisiin 
omistusjärjestelyihin. Prohan virtuaalinen yrityshallinnon 
palvelu, ProCountor.Com tuodaan markkinoille vuonna 2001 
asiakaskuntana tilitoimistot. 

Yhtiö neuvottelee useista sopimuksista, joiden tavoitteena on 
hankkia merkittäviä osakkuuksia ja alan yhtiöissä koti- ja 
ulkomailla. Lisäksi tarkastellaan mahdollisuuksia parantaa 
kansainvälistä kilpailukykyä monipuolistamalla talousjohtamisen 
liiketoiminta-alueen omistusrakennetta ottamalla mahdollisia 
strategisia ulkomaisia kumppaneita suoraan Prohan tytäryhtiön 
osakkaaksi.

Internet-teknologia 

Internet-teknologian liiketoiminta-alueen organisaatiota 
tehostetaan. Solmitut lisenssisopimukset vahvistavat 
tuotevalikoimaa ja avaavat mahdollisuuksia integroituihin 
kokonaistoimituksiin. Fokusoituminen Prohan kahta muuta 
liiketoiminta-aluetta tukevaan toimintaan jatkuu. ASP- 
palvelukeskuksen toiminta kasvaa ja monipuolistuu kuluvan 
tilikauden aikana. Myös tällä liiketoiminta-alueella neuvotellaan 
kilpailukykyä edelleen parantavista yritysjärjestelyistä. 

HAKEUTUMINEN HELSINGIN PÖRSSIN PÄÄLISTALLE, KANSAINVÄLINEN 
LISTAUTUMINEN JA NIMENMUUTOS

Proha aikoo hakea osakkeensa kaupankäynnin kohteeksi Helsingin 
Pörssin päälistalle niin pian kuin se teknisesti on mahdollista. 
Yhtiö suunnittelee kansainvälistä listautumista ja neuvottelujen 
kansainvälisten finanssi-instituutioiden kanssa odotetaan johtavan 
strategisiin valintoihin kevään aikana. 

Toimenpiteet Artemis-nimen liittämiseksi osaksi yhtiön toiminimeä 
ovat edenneet suunnitellusti. Muutosten ennakoidaan tulevan 
käsiteltäväksi varsinaisessa yhtiökokouksessa.

SEURAAVAT KATSAUKSET

Proha-konsernin osavuosikatsaukset julkistetaan seuraavasti:
1-3/2001: 17.5.2001
1-6/2001: 16.8.2001
1-9/2001: 15.11.2001

TÄRKEIMMÄT LUVUT
Luvut ovat tilintarkastamattomia.

                                         1-12/2000   3-12/1999
Tuloslaskelma (1000 eur)
Liikevaihto                                36 149        5 186
Liikevoitto                                 2 541          590
Voitto ennen satunnaiseriä                  2 140          426
Satunnaiset tuotot                            -              -
Satunnaiset kulut                         -16 126            -
(konserniliikearvon kulukirjaus)
Tulos ennen tilinpäätössiirtoja
ja veroja                                 -13 986          426

Tase (1000 eur)
Vastaavaa                       31.12.2000       31.12.1999
Pysyvät vastaavat
  Aineettomat hyödykkeet              2 809             219
  Aineelliset hyödykkeet              2 885              90
  Sijoitukset yhteensä                2 454             616
Pysyvät vastaavat yhteensä            8 148             925

Vaihtuvat vastaavat
  Vaihto-omaisuus                       145               -
  Saamiset                           25 496           2 305
  Rahoitusarvopaperit                   270             167
  Rahat ja pankkisaamiset             5 787           5 291
Vaihtuvat vastaavat yhteensä         31 698           7 763
Vastaavaa yhteensä                   39 846           8 688

Vastattavaa
Oma pääoma
  Osakepääoma                        13 702           4 813
  Muu pääoma                         -9 130           1 386
Oma pääoma yhteensä                   4 572           6 199
Vähemmistöosuus                         325              11
Pakolliset varaukset                    765               -
Vieras pääoma
  Pitkäaikaiset velat yhteensä        5 601             471
  Lyhytaikaiset velat yhteensä       28 583           2 007
Vieras pääoma yhteensä               34 184           2 478
Vastattavaa yhteensä                 39 846           8 688


PROHA-KONSERNIN TUNNUSLUVUT

                        1.1.-31.12.2000        31.12.1999
                                               10 kk
Liikevaihto (1000 eur)     36 149              5 186

Liikevoitto (1000 eur)      2 541                590
%liikevaihdosta              7,03               11,4
Voitto ennen satun-
naisia eriä                 2 140                426
% liikevaihdosta             5,92               8,21
Voitto ennen tilinpäätös-
siirtoja ja veroja*         2 140                426
% liikevaihdosta             5,92               8,21

Tilikauden tulos*           1 530                314
% liikevaihdosta             4,23               6,05

Voitto/osake, eur*           0,05               0,02

Oma pääoma/osake, eur        0,09               0,32

Henkilökunta Proha Oyj        634                 61

*Ilman satunnaisiin kuluihin sisältyvää liikearvon
 kulukirjausta 16,1 Meur

PROHA-KONSERNIN PROFORMALUKUJA 1.1.-31.12.2000

Liikevaihto (1000 eur)                   82.178
Liikevoitto                               6 602
Liikearvon kulukirjaus                  -16 126
Tulos liikearvon kulukirjauksen jälkeen  -9 524


PROFORMA-LIIKEVAIHDON MAANTIETEELLINEN JAKAUMA %

USA            28,8%
Suomi          20,8
Ranska         11,7
Japani         10,4
Iso-Britannia   9,5
Italia          8,4
Saksa           5,0
Singapore       1,9
Skandinavia     1,4
Etelä-Korea     0,9
Hong Kong       0,4
Alankomaat      0,3
Etelä-Amerikka  0,2
Australia       0,1
Etelä-Afrikka   0,1
Lähi-Itä        0,1
Yhteensä      100,0

PROFORMA-LIIKEVAIHDON TOIMINNALLINEN JAKAUMA

PM =Projektijohtamisen liiketoiminta-alue
FM =Talousjohtamisen liiketoiminta-alue

                    PM %   FM + muut %   Koko konserni %
Ohjelmistot         35     21            34
Ylläpito            23      6            21
Palvelut            42     73            45
                   100    100           100


Espoossa 22.2.2000
Proha Oyj:n hallitus

Proha Oyj
Pekka Pere
Toimitusjohtaja

TIEDOTUSTILAISUUS

Proha Oyj:n tiedotustilaisuus tilinpäätöstiedotteesta analyytikolle 
ja tiedotusvälineiden edustajille järjestetään 22.2.2001 klo 13.00 
World Trade Centerissä, 3. kerros, kabinetit 7-8, osoitteessa 
Aleksanterinkatu 17, Helsinki.

Lisätiedot:
PROHA OYJ
Toimitusjohtaja Pekka Pere, puh. 020 4362 000
pekka.pere@proha.fi
http://www.proha.fi

JAKELU:
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet

					

<< Takaisin