Osavuosikatsaukset
Proha Oyj Pörssitiedote 16.09.1999 klo 16.50
PROHA OYJ - OSAVUOSIKATSAUS 1.3.1999 - 30.6.1999
Proha-konsernin toiminta on ollut menestyksellistä. Neljän
kuukauden liikevaihto oli 9,3 Mmk ja liikevoitto 1,8 Mmk.
Kasvua edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta oli 106% ja
160%.
Proha Oyj keskittyy kapeisiin nopeasti kasvaviin markkinoihin kehit-
tyvällä tietotekniikka-alalla. Valitsemillaan markkinoilla Proha
pyrkii saavuttamaan johtavan markkina-aseman ja toimimaan läheisessä
yhteistyössä maailmanmarkkinoilla johtavien yritysten kanssa.
Proha-konsernin toiminta on ollut menestyksellistä kaikilla kolmella
liiketoiminta-alueella. Projektijohtamisen tietotekniikka -liiketoi-
mintaalueella Prohan markkina-asema on vahvistunut, myös myynti
ulkomaille on lisääntynyt selvästi; tällä alueella yhtiö on kasvanut
kilpailijoita nopeammin. Testauksen automatisointi -liiketoiminta-
alueella yhtiön edustamista tuotteista on tullut selvästi tunnetuin
ja käytetyin tuotteisto tietojärjestelmien automaattiseen testaukseen
Suomessa. Internet-liiketoimintasovellukset -liiketoiminta-alueella
tuotekehitys on edennyt suunnitellusti. Sovelluskehityspalveluiden
kysyntä on edelleen vilkastunut.
Yhtiön henkilökunta on lisääntynyt olennaisesti, samalla toimitilojen
laajennus on otettu vaiheittain käyttöön. Viimeinen vaihe valmistui
30.6.1999 jälkeen.
Proha-konsernin pohjoismaiseen laajentumiseen ja nopeaan kasvuun
tähtäävän strategisen linjauksen mukaisia toimenpiteitä on valmisteltu.
Valmistelutyön pohjalta 30.6.1999 jälkeen konsernin vähemmistöosuuksia
on hankittu emoyhtiön omistukseen, osakaspohjaa on laajennettu, yhtiön
nimi on muutettu 24.8.1999 yhtiökokouksessa Proha Oyj:ksi, osakepää-
omaa on korotettu ja osakkuusyhtiö Datamar Oy:stä on hankittu osake-
enemmistö.
Taloudellinen kehitys
Proha Oyj -konsernin 1.3.1999 - 30.6.1999 välisen 4 kuukauden liike-
vaihto oli 9,3 Mmk, liikevoitto 1,8 Mmk, tulos ennen tilinpäätössiir-
toja ja veroja 1,8 Mmk ja konsernin tulos verojen ja vähemmistöosuuden
jälkeen 0,9 Mmk. Edellisen tilikauden vastaavan ajanjakson liikevaihto
oli 4,5 Mmk, liikevoitto 0,7 Mmk, tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja
veroja 0,7 Mmk ja konsernin tulos verojen ja vähemmistöosuuden jälkeen
0,4 Mmk. Verrattuna vastaavaan aikaan edellisellä tilikaudella liike-
vaihto on kasvanut 106%, liikevoitto 160% ja konsernin tulos verojen
ja vähemmistöosuuden jälkeen 136%.
Konsernirakenteen muutokset
30.6.1999 jälkeen Proha Oyj on ostanut osake-enemmistön Lahdessa
toimivasta Datamar Oy:stä. Datamar Oy:n hankinta kasvattaa Proha
-konsernin konserniliikevaihtoa kuluvana vuonna noin 7,0 Mmk ja
liikevoittoa noin 1,5 Mmk. Datamar Oy:n 30.6.1999 päättyneen osavuo-
sikatsauksen mukainen 6 kuukauden liikevaihto oli 3,5 Mmk, liikevoit-
to 0,7 Mmk ja tulos 0,7 Mmk. Proha Oyj:n osuus Datamar Oy:n
osakkeista kasvoi 36 prosentista 78 prosenttiin ja äänistä 46
prosentista 93 prosenttiin. Kauppahinta oli 0,5 Mmk.
Datamar Oy on ollut Proha Oyj:n osakkuusyhtiö vuodesta 1995 lähtien.
Vuodesta 1995 alkaen Datamar Oy:ssä toteutettu laajamittainen sanee-
raus ja henkilökunnan uudelleenkoulutus saatettiin päätökseen vuonna
1998. Toimenpiteiden tuloksena Datamarin kustannusrakenne on terve ja
kannattavuus hyvä. Datamar Oy:n liikevaihdon arvioidaan kasvavan
lähimpien kolmen vuoden aikana 20-30% vuodessa ja toiminnan suhteel-
lisen kannattavuuden vastaavan Proha-konsernin muiden osien kannat-
tavuutta.
Proha Oyj on lisäksi hankkinut osavuosikatsauksen jälkeen tytäryh-
tiöidensä Projektihallinto Oy Prohan ja Intellisoft Oy:n koko osake-
kannat, mikä pienentää merkittävästi vähemmistön osuutta yhtiön
konsernitilinpäätöksen osoittamasta tuloksesta. 28.2.1999 päättyneellä
tilikaudella tähän liittyvä vähemmistön osuus tuloksesta oli 0,79 Mmk.
Markkinat
Asiakkaat ovat laajentaneet Prohan järjestelmien käyttöä, samalla
järjestelmien käyttöönottoon ja soveltamiseen liittyvien palveluiden
kysyntä on lisääntynyt. Erityisesti ovat kasvaneet toimitukset
suomalaisten asiakkaiden ulkomaisiin toimipisteisiin eri puolille
maailmaa. Tämä on tiivistänyt yhteistyötä erityisesti Artemis
Management Systemsin kansainvälisen jakelutien kanssa.
Testaustoiminnan automaatioon liittyvä asiakaskunta on laajentunut
merkittävästi. Budjetoidun noin 100% kasvun saavuttaminen testaustoi-
minnan automaation markkinalla näyttää toteutuneen kehityksen perus-
teella realistiselta.
Sovelluskehityspalveluiden alueella kysyntä on ollut voimakasta ja
huomattavasta resurssien lisäyksestä huolimatta kysyntä on ylittänyt
toimituskapasiteetin.
Kansainvälinen yhteistyö
Yhteistyö kansainvälisten päämiesten kanssa on jatkunut tiiviinä.
Proha neuvottelee kahdesta uudesta edustuksesta, joihin liittyvät
neuvottelut on tarkoitus saattaa päätökseen kuluvan tilikauden aikana.
Molemmat uudet yhteistyöalueet liittyvät ?Projektijohtamisen tietotek-
niikka? -liiketoiminta-alueeseen.
Tuotekehitys
Prohan Dynager(TM) -tuo0090B0ustaan perustuvista uusista ratkaisuista
yhteistyössä asianajajaliiton ja Braintech Oy:n kanssa toteutettu
?Advonet? -järjestelmä on valmistunut ja paperittomaan taloudenpitoon
tähtäävä ?ProCountor.com? -kehitysprojekti on johtamassa ensimmäisiin
julkisiin palveluihin vielä kuluvan vuoden aikana.
Kuluvalla tilikaudella käynnistetty WAP (Wireless Application
Protocol) -standardiin perustuva tuotekehitys Dynager(TM) -tuo0090B0us-
talle johtanee ensimmäisten toimivien sovellusten julkistuksiin vielä
syksyn 1999 kuluessa.
Malagaan Espanjaan on perustettu tuotekehitysryhmä, ryhmä toimii
Global Teleworking SL:n tiloissa. Prohan Futura -järjestelmään pohjau-
tuvan Futura Novan tuotekehitys on siirretty pääosin Espanjaan.
Organisaatio ja henkilökunta
Uuteen ryhmäjakoon perustuva organisaatio käynnistettiin kevään
kuluessa. Muutoksen tavoitteena on ollut kasvun edellytysten paranta-
minen ja keskinäisen oppimisen tehostaminen.
Konsernin henkilökunta kasvoi olennaisesti. 30.6.1999 konsernin
palveluksessa oli yhteensä 42 henkilöä. Konserniin 1.7.1999 ostetun
Datamar Oy:n palveluksessa oli 30.6.1999 lisäksi 25 henkilöä.
Toimitilat
Proha osti Espoosta 411 m2 lisää toimitilaa keväällä 1999. Toimiti-
lojen peruskorjaus on saatettu vaiheittain päätökseen toukokuusta
alkaen, peruskorjauksen viimeinen osa luovutettiin Prohan käyttöön
3.8.1999.
Liiketoiminnan näkymät
Proha-konsernin loppuvuoden näkymät ovat hyvät. Sovelluskehitys- ja
konsultointihenkilökunnan kuormitusaste on edelleen korkea. Yhtiön
projektikanta on hyvä ja lisenssimyynnin kaupalliset näkymät ovat
tavanomaista paremmat. Yhtiö uskoo suunnitelman mukaiseen kasvuun ja
tulokseen.
Yhtiö uskoo sen tärkeimpien liiketoiminta-alueiden markkinoiden
kasvavan edelleen nopeasti. Projektijohtaminen yrityksissä lisääntyy
ja vaatii tuekseen yhä enemmän tietoteknisiä ratkaisuja. Tietojärjes-
telmät tulevat yhä liiketoimintakriittisemmiksi, jolloin niiden laa-
dunvarmistukseen ja testaukseen investoidaan aikaisempaa enemmän.
Internet -liiketoimintasovellusten alueella on edelleen kiinnostavia
mahdollisuuksia, joita Prohassa kehitetyillä Dynager(TM) -pohjaisilla
tuotteilla voidaan tehokkaasti hyödyntää.
Yhtiö aikoo laajentaa toimintaansa Suomessa ja muissa Pohjoismaissa,
yhtiö on käynnistänyt tähän liittyviä toimenpiteitä.
OSAVUOSI
TULOSLASKELMA
3/99 - 3/98 - 3/98 -
6/1999 6/1998 2/1999
(4 kk) (4 kk) (12 kk)
Liikevaihto 9 341 4 539 18 753
Liiketoiminnan muut tuotot - 34 -
Materiaalit ja palvelut
Ostot -2 830 -1 535 - 2 671
Henkilöstökulut -2 652 -1 549 - 5 430
Suunnitelman mukaiset poistot - -93 - 53
Poisto konserniaktiivasta -155 -112 - 337
Liiketoiminnan muut kulut -1 915 -589 - 6 223
----------------------------
-7 552 -3 878 - 14 715
Liikevoitto 1 789 695 4 038
Rahoitustuotot ja -kulut 54 7 - 144
Tulos ennen tilinpäätössiirtoja
ja veroja 1 843 702 3 894
Suunnitelman alittavat poistot - - 67
Välittömät verot -612 -242 - 1 229
----------------------------
Tilikauden tulos 1 231 460 2 732
Vähemmistön osuus -334 -72 - 818
----------------------------
Konsernin tulos 897 388 1 914
OSAVUOSI
TASE
Vastaavaa 6/1999 6/1998 2/1999
Pysyvät vastaavat
Aineettomat hyödykkeet 529 - -
Aineelliset hyödykkeet
Koneet ja kalusto 6 317 3
Konserniaktiiva 547 926 700
Muut osakkeet 4 132 2 916 3 140
----------------------------
5 214 4 159 3 843
Arvostuserät - 25 -
Vaihtuvat vastaavat
Saamiset
Myyntisaamiset 6 332 1 829 3 511
Lainasaamiset 256 234 350
Siirtosaamiset 660 453 755
----------------------------
7 248 2 516 4 616
Rahat ja pankkisaamiset 1 849 648 2 401
14 311 7 348 10 860
Vastattavaa
Oma pääoma
Osakepääoma 30 30 30
Uusanti - - 4
Vararahasto 36 35 35
Edellisten tilikausien voitto 2 551 55 633
Tilikauden tulos 897 388 1 914
----------------------------
3 514 508 2 616
Vähemmistö 928 519 1 145
Tilinpäätösiirtojen kertymä
Poistoero - 67 -
----------------------------
- 67 -
Vieras pääoma
Pitkäaikainen
Eläkelainat 791 916 851
Muut pitkäaikaiset velat 1 106 1 547 997
----------------------------
1 897 2 463 1 848
Lyhytaikainen
Eläkelainat 59 - 64
Saadut ennakot 815 199 298
Ostovelat 1 326 1 118 1 307
Muut lyhytaikaiset velat 1 023 700 299
Siirtovelat 4 749 1 774 3 284
----------------------------
7 972 3 791 5 252
Vastattavaa yhteensä 14 311 7 348 10 860
Konsernin tunnuslukuja 1.3.-30.6.1999
06/1999 06/1998 02/1999
(4 kk) (4 kk) (12kk)
Bruttoinvestoinnit käyttöomai-
suuteen 1 745 tmk - -
Tulos per osake 0,30 mk 0,13 mk 0,88 mk
Oma pääoma per osake 1,17 mk 0,19 mk 0,87 mk
Henkilöstö 42 25 33
Osakekohtaiset tunnusluvut on laskettu käyttäen tämänhetkistä osake-
määrää (3.002.448 osaketta).
Tunnuslukua laskettaessa Proha Oyj:n vähemmistöosuutta on korjattu
vastaamaan tämän hetkistä tytäryhtiöomistusta, jolloin Intellisoft
Oy:n ja Projektihallinto Oy Prohan vähemmistöjen osuudet on lisätty
takaisin Proha -konsernin tulokseen.
Edellä oleviin tilinpäätös- ja tunnuslukuihin ei sisälly Datamar Oy:n
lukuja.
Osavuosikatsauksen jälkeiset tapahtumat
Osavuosikatsauksen valmistumisen jälkeen Proha Oyj on vaihtanut
tytäryhtiöidensä Projektihallinto Oy Prohan ja Intellisoft Oy:n
vähemmistöosuudet omiin osakkeisiinsa hankkien näin haltuunsa yhti-
öiden koko osakekannan sekä ostanut osakkuusyhtiönsä Datamar Oy:n
osake-enemmistön. Yhtiön osuus Datamar Oy:n osakkeista kasvoi 36
prosentista 78 prosenttiin ja äänistä 46 prosentista 93 prosenttiin.
Osakkeista maksettu kauppahinta oli 0,5 Mmk.
Yhtiön osakkaiksi on tullut neljä strategista yhteistyökumppania:
- Norjalainen Safran Software Solutions AS, joka on Stavangerissa
ja Oslossa toimiva projektijohtamisen tietotekniikkaan erikoistunut
yritys.
- Suomalainen talouden ohjaukseen liittyviä Internet-lisäarvopalveluja
tuottava Heliopolis Online Ltd Oy.
- Suomalainen tietoteniikka-alan ?start-up? -yritys Midemera Oy.
- Suomalainen uusmediasuunnitteluun, ohjelmistotuotantoon ja sähköisen
kaupankäynnin sovelluksiin erikoistunut Absolutions Oy.
Proha Oyj:n toimitusjohtajan Pekka Peren määräysvaltayhtiö Garbo
Innovation Oy Finland on vähemmistöosakkaana kaikissa neljässä
mainitussa kumppaniyrityksissä, Pekka Pere voi siten osaltaan
välillisesti vaikuttaa yhteistyön myönteiseen kehitykseen.
Prohan varsinaisessa liiketoiminnassa ei osavuosikatsauksen valmis-
tumisen jälkeen ole tapahtunut merkittäviä muutoksia eikä ole ollut
liiketoimintaan vaikuttavia poikkeuksellisia tapahtumia.
Liiketoiminnan kehityksen osalta yhtiössä on käynnistetty kevään 1999
aikana valmisteltu paperittomaan taloudenpitoon tähtäävä ja Internet-
teknologiaan perustuva ?ProCountor.com? -projekti. ?Internet -liike-
toimintasovellukset? -alueen strategian mukaisesti projekti tultaneen
yhtiöittämään Proha-konserniin tytäryhtiöksi syksyllä 1999, samassa
yhteydessä projektiin liittyviä sidosryhmiä otettaneen yhtiöön vähem-
mistöosakkaaksi. Projektin innovoijana ja sisällön määrittelijänä
toimii KHT-tilintarkastaja Pauli Vahtera.
Yhtiön WAP (Wireless Application Protocol) -kehitystyö on myös edis-
tynyt ja sen arvioidaan tuottavan ensimmäisiä Dynager(TM) -tuo0090B0us-
taan perustuvat WAP-standardin perustuvia sovellustuotteita vielä
syksyn aikana.
Yhtiö on sopinut Sonera Oyj:n uusien palveluiden pilottikäytöstä
kahdella läheisesti Internettiin liittyvällä alueella: VOIP -puhelut
(Voice Over IP) sekä WAP-lisäarvopalvelut.
Tilikausi, tilinpäätös ja osavuosikatsaukset
Yhtiö on muuttanut tilikautensa kalenterivuodeksi. Kuluva tilikausi
on 10 kuukauden mittainen 1.3.1999 - 31.12.1999.
Yhtiö julkistaa seuraavan kahdeksan kuukauden osavuosikatsauksen
ajalta 1.3.-31.10.1999 17.12.1999.
Jatkossa tilikauden muutoksen jälkeen Yhtiö julkistaa vuosikertomuk-
sensa ja edellisen vuoden tilinpäätöksensä maaliskuussa. Yhtiö
julkistaa jatkossa myös vuosittaiset osavuosikatsaukset tilikauden
ensimmäiseltä kolmelta kuukaudelta, kuudelta kuukaudelta ja yhdeksältä
kuukaudelta.
Osakassopimukset
Yhtiön tiedossa ei ole Yhtiön osakkeiden omistukseen tai äänivallan
käyttöön liittyviä sopimuksia.
Lisätietoja:
PROHA OYJ
Toimitusjohtaja Pekka Pere, puh.020 4362 000
pekka.pere@proha.fi
http://www.proha.fi
<< Takaisin