Proha Oyj:n ylintä päätäntävaltaa käyttävät osakkeenomistajat yhtiökokouksessa. Varsinainen yhtiökokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Hallitus voi tarvittaessa kutsua koolle ylimääräisen yhtiökokouksen käsittelemään tiettyä yhtiökokoukselle tehtyä ehdotusta.
Yhtiökokouksessa päätettäviin asioihin kuuluvat mm.
- tilinpäätöksen hyväksyminen ja tuloksen käsittely
- vastuuvapauden myöntäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle
- hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen ja nimitys
- tilintarkastajien valinta
- hallituksen ja tilintarkastajien palkkiot
- osakepääoman korottaminen tai alentaminen
- osakeanti tai päättäminen tätä koskevasta hallitukselle annettavasta valtuutuksesta
- yhtiöjärjestyksen muutokset
Yhtiöjärjestyksen mukaan kutsu yhtiökokoukseen on toimitettava osakkeenomistajille aikaisintaan kolme(3) kuukautta ja viimeistään kaksikymmentäyksi (21) päivää ennen kokousta julkaisemalla kutsu internet-sivustolla tai lähettämällä kutsu osakkeenomistajille heidän yhtiön osakasluetteloon merkityillä osoitteillaan postitetuilla kirjatuilla kirjeillä.
Kutsu julkaistaan myös pörssitiedotteena ja Prohan internet-kotisivuilla. Hallitukseen ehdolla olevat henkilöt julkistetaan yhtiökokouskutsun yhteydessä tai kutsun julkaisemisen jälkeen muulla tavoin ennen yhtiökokousta, jos henkilö on antanut suostumuksensa valintaan ja häntä kannattavat osakkeenomistajat, joilla on vähintään 10% yhtiön osakkeista. Yhtiö julkistaa myös hallituksen ehdotuksen yhtiön tilintarkastajaksi. Yhtiö pyrkii siihen, että hallituksen jäseneksi ensimmäistä kertaa ehdolla olevat henkilöt osallistuvat valinnasta päättävään yhtiökokoukseen, jossa heidät voidaan esitellä osakkeenomistajille.